maanantai 12. lokakuuta 2015

Viikko 16: Valborg-hulinaa

Suomessa vappua voi viettää monella tavalla. Edellisvuoden vappuna jonotin noin tunnin Vaasan Fontana-yökerhon vappupirskeisiin, vaikka olin lukuisten muiden opiskelijoiden tavoin ostanut sen ennakkolipun. Noh, Ruotsissa vapun voi viettää kahdella tavalla: perhejuhlana, joka on tyypillisempi tapa, tai sitten opiskelijana, jolloin monet suuntaavat Uppsalaan bilettämään. Moni vaihtari matkasikin Uppsalaan, mutta itse jouduin/sain jäädä Tukholmaan kolmesta hyvästä syystä: arvosteltava seminaari, esiintyminen ja äiti!

Koska leffakurssin suorittamiseen kuuluu myös ryhmätyö, jota aloittelimme ryhmäni kanssa maanantaina kokoontumalla ulos ja keskustelemalla. Ryhmääni kuului itseni lisäksi ruotsalainen Vera, kiinalainen Frank ja tsekkiläinen Kristyna. Hiukan sekalainen ryhmämme oli hukassa esitelmän rajaamisessa, mutta ideoita saimme onneksi heitellä kaikessa rauhassa.


"Mun" pysäkki Slussenilla, moneti tuli siihen juostua.


Surkealaatuinen puhelinkuva, mutta tällainen näkymä lähes takapihaltani.

Tiistaina luentomme oli  Kungliga Biblioteketissä, eli Tukholman (kuninkaallisessa) kansalliskirjastossa Humlegårdenissa klo 9-12, aiheena rasistiset stereotypiat ruotsalaisissa arkistoissa. Aihe oli todella mielenkiintoinen, minkä lisäki saimme tutustua kirjastoon. Eikä siinä vielä kaikki: kirjasto lahjoi meidät kirjalla. Arvatkaa, mikä olisi ollut kirjojen kohtalo, ellemme niitä olisi ottaneet? Ne olisi poltettu! Kirjastossa ei ole enää tarpeeksi arkistointitilaa, miksi kaikkia kirjoja ei voi säilyttää. Monet meistä olivat ihan ihmeissään, jopa kauhuissaan.




Östermalmia, eli sitä kallista aluetta.

Keskiviikko, jälleen kerran Nyckelviken ensin tuulettumaan.




 Illan vietin opiskelemalla ja ihmettelemällä, miten orkesterin uniformun napit pitäisi saada takkiin kiinni: napin lisäksi siinä oli kultainen, jäykkä pinni. Ajoissa totta kai, kun esitys kenties merkittävin esityksemme oli seuraavana päivänä! Onnistuin kuitenkin lopulta.

Uniformu valmiina

Torstai tapahtumarikas: ensin Filhusetilla kurssimme ensimmäinen seminaari, joihin osallistuminen vaikutti arvosanaan. Seminaariin piti lukea kaksi eri teksistä, joiden ymmärtäminen oli jopa opelle vaikeaa. Aiheena oli "the Other", eli "Muut/Toiset", kirjoittajina Spivak ja Bhabha. Ope totesikin ottaneensa nämä tekstit juuri sen takia, että saisi uusia näkökulmia siihen. Keskustelimme ensin pienryhmässä teksteistä ja tietyistä kysymyksistä, jotka me kurssilaiset olimme kehitelleet. Mielenkiintoista keskustelua, vaikka aihe olikin vaikea.
Luennon kysymykset, puhelimeni  halusi ottaa kantaa näyttävästi lähestyvään Prideen!

Heti kun luentomme oli ohi, suuntasin rautatieasemalle, jossa tapasin äitini. Hän tuli Vapuksi Tukholmaan ja onneksi tulikin. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa ja näyttää "nykyistä" kotikaupunkia. Yhdessä siirryimme Djurgårdeniin ratikassa nro 7, jossa vastavalmistuneet ylioppilaat mekastivat kiitettävästi. Pikaisen jälleennäkemisen jälkeen mun piti kuitenkin jättää jo äiti yksin, sillä piti valmistautua Kårsdragetin (ja Kårsettenin) vappunäytökseen! Muutamien tuntien aikana jännitti jonkin verran, sillä kyseessä on kaikkien ruotsalaisten tuntema "the lava." Jännitystä kesti melko pitkään ennen kuin pääsimme lopulta lavalle, jossa voimakkaasta tuulesta huolimatta meillä oli todella hauskaa. 


Mun esiintymisvaatteet

Valmiina ekaan tanssiin, eli Tico Ticoon!
Solliden-lava esityksemme jälkeen, valitettavasti en erinäisistä syistä pystynyt kuvaamaan esitystämme, haha.

Esityksen jälkeen vietimme vappuillan äitini kanssa Skansenia kierrellen.





Kuvassa ruotsalaisia herkkuja, kuten kladdkaka, vaniljasydän ja finskapinnar 

Esityksen jälkeen oli nälkä, joten mentimme Krogen-ravintolaan syömään perinteistä ruotsalaista kotiruokaa. 



Valkoposkihanhet ovat tuttu näky myös Skansenilla.








Poro ja niin suloinen vasa! 


Äiti teki tuttavuutta lampaan kanssa.

Idyllistä maalaismiljöötä
Vappufika: muffinsi, porkkanakakku, tee ja kaakao!

Ruotsalaiseen perinteeseen kuuluu vappukokko, juhannuksena leikitään juhannussalon ympärillä.

Näkymä Skansenilta Tukholmaan

Djurgårdenin lautalla päässimme kätevästi Slussenille.

Perjantai museoiltiin ensin Aquariassa "vesimuseossa"...




.
... sitten Nordiska Museetilla, jossa enimmäkseen ruotsalaisen kulttuurin esittelyä, tällä kertaa myös erikoisnäyttely sokerista. 





Lapsiperheet huomioidaan Ruotsissa todella hyvin.

Nordiskalla Museetilla oli rakennettu myös retrokoti.

Tässä kuvassa näkyy optinen illuusio

Ruotsalainen juhlapöytä joskus ennen vanhaan.

Kävimme museilun jälkeen  vanhassa kaupungissa fikalla Cafe Cronanissa.




Lopuksi vietimme rennon koti-illan Jarlabergissä käytyämme ensin Ica Maxi -kaupassa.


Marenngit jäivät vielä kauppaan.


Iltapala

Lauantaina ulkoilimme Nyckelvikenissä, jossa kävime myös lounaalla. 

















Nykelvikenistä löytyy myös kotieläimiä.





Illalla äiti nousi Viking Linen laivaan, jotta olisi sunnuntaiaamuna takaisin Suomessa.

Magnolia Slussenin satamassa

Sunnuntaina jälleen tanssitreenit, vappuesityksestä huolimatta. Seuraaviin esityksiin ei ollut kuitenkaan kauaa – niistä lisää myöhemmin! Katsoin vielä hetken jääkiekkoa ennen nukkumaanmenoa, sillä kyllähän suomalainen veri mussa edelleen virtaa, siitäkin huolimatta että olen korviani myöten ihastunut Tukholmaan.


Kram, Ninni :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti