Vain vuosi sitten: Stockholm i mitt hjärta

Viime torstaina tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun postasin ensimmäisen tekstin vaihtoblogissani. Vaikea uskoa, että tuo puolen vuoden vaihto-opiskeluelämäni alusta on jo yli vuosi! Ehkä siksi, että elä yhä edelleen tuon kaupungin huumassa ja toisin kuin monet muut, en koe koskaan jättäneeni kaupunkia taakse kokonaan. Paremminkin odotan, milloin pääsen sinne takaisin.

Joka tapauksessa tämän vihoviimeisen postauksen aiheena on UKK, eli multa usein kysytyt kysymykset, joita on kymmenen kipaletta. Here we go:

1. Ai Tukholmassa? Miksi lähdit sinne?

Alunperin selitin monille, että vaihto länsinaapuriin olisi kaikin tavoin järkevä vaihtoehto: oppisin ruotsia, ymmärtäisin naapurimaan kulttuuria, se ei olisi kuitenkaan liian kaukana omasta kulttuurista, joten kulttuurishokkia ei ehkä iskisi, minkä lisäksi matkustaminen kotimaahan tarvittaessa olisi todella helppoa.

Noh, huomasin jo kahden ensimmäisen kuukauden aikana, että ruotsia oppii kyllä ymmärtämään "vahingossa", mutta sen tuottamista ei: luennot englanniksi, kaveriporukassa puhuttiin joko englantia tai suomea. Ruotsalaiset puhuvat itse niin hyvää englantia, että monesti ei välttämättä edes tiennyt puhuvansa ruotsalaisen kanssa ennen kuin kysyin nimeä tai he itse sen mainitsivat. Totta kai juttelin ruotsiksi tilanteen niin vaatiessa, mutta se ei ollut läheskään niin sulavaa. Saan syyttää tästä itseäni, sillä olisin voinut suorittaa ruotsin kurssin yliopistossa, mutten tehnyt niin. Olisi kyllä kannattanut, jälkiviisas minä sanoo. Se onkin ainoa asia, jonka olisin tehnyt toisin vaihtoaikanani.

Ruotsalaisesta kulttuurista opin todella paljon, siitä erityiskiitos vuokraemännälleni ja Tukholman yliopiston opiskelijaorkesteri Kårsdragetille. Sain nähdä niin ruotsalaista arkea kuin juhlaa, mutta ennen kaikkea opin ymmärtämään sitä nopeasti. Kenties siitä syystä minulle ei missään vaiheessa iskenyt koti-ikävä - kävin vaihtoaikanani vain kerran Vaasassa tervehtimässä opiskelukavereitani, vanhempiani ja kantamassa oman korteni kekoon Ylioppilasteatterifestareiden järjestämisessä.

Kampuksella oli tammikuussa lunta

2. Kauanko olit?

Tammikuusta kesäkuun alkuun. Jos hakisin uudelleen, lähtisin vuodeksi. Toisaalta kun aikaa on vähän aikaa, ottaa kaiken irti siitä ajasta, mitä on. On rohkeutta ja halua kokeilla kaikenlaista. Samalla osaa myös nauttia paremmin jokaisesta hetkestä, jopa pakollisen esseen kirjoittamisesta! Rahaa tietysti meni enemmän kuin oli ajatellut, mutta kaikki oli sen arvoista.


3. Eli tykkäsit?

Päättele tästä:

19.6.2015
Juhannusaatto. Sää on harmaa ja pilvinen, valitettavasti pilvillä ei kuulemman olisi aikomustakaan liikkua tänä viikonloppuna. Nyt, noin tunnin lentokoneessa nukkumisen jälkeen kävelen lentokoneelta Bromman lentokentän pieneen terminaaliin, jossa minun olisi Satun kanssa tarkoitus tavata. Täällä sitä taas ollaan, Tukholmassa. Ihanaa päästä edes täksi viikonlopuksi takaisin. Haukottelen ja kävelen terminaaliin. Ovien avautuessa vastassa ei olekaan Satun kasvot, joita kovasti odotin näkeväni. Sen sijaan näen saman skotlantilaisen, joka pyysi minua tanssimaan kanssaan vain muutama viikko aiemmin the White Roomissa ja jolle jätin hyvästit pari viikkoa sitten Fotografiskan edessä. Sama, jonka kanssa viikko lähtöni jälkeen tapasin Helsingissä yhdessä muiden Tukholmassa olleiden, suomalaisten vaihtareitten kanssa. Tuntuu uskomattoman ihanalta olla täällä taas, kuin kaikki palaset olisivat taas kohdillaan. Ja samaan aikaan tämä kaikki on ihan hullua. Mutta kai tämä on yhtä hullua kuin paluuni Tukholmaan alle kahden viikkoa vaihtoni päättymisestä. Mutta olenpahan onnellinen hullu!

4. Oliko se sitten niin erilaista siellä? 

Joku sanoi minulle ennen kuin lähdin, että Ruotsi on Suomen parempi versio. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta ainakin omalla kohdalla Tukholma herätti minussa sellaisen tunteen aikaan. Ruotsissa moni asia on hoidettu ihmisystävällisemmin. Kun ongelmatilanteessa suomalainen toimii sisukkaasti, periksiantamattomasti minä ite –periaatteella, ruotsalainen ehdottaa keskustelua, haluaa kuulla kaikki mielipiteet ennen päätöksen tekoa ja jatkaa keskustelua. Ilmapiiri on yleisesti ottaen paljon kannustavampi ja positiivisempi. Esimerkiksi kun lähdin opiskelijaorkesterin tanssiryhmään, vaatimuksena oli "kyky osata liikkua rytmin mukana", sillä itse kuulemman tietää, riittääkö taidot olla mukana ryhmässä vai ei.  Totta kai Ruotsista vikojakin löytyy, mutta omalla kohdallani ne olivat mitättömän pieniä eivätkä ikinä haitanneet.

Solsidan

5. Miltä tuntui palata takaisin Suomeen?

Ihan hirveältä, oikeasti. Itselläni alkoi kesätyöt lähes samantien kun palasin takaisin Suomeen, minkä ajattelin auttavan omassa  paluukulttuurishokissani. Tajusin vasta jälkikäteen, ettei se oikeasti auttanut, se vain siirsi ongelmaa. Niin sanottu käänteinen kulttuurishokki on oikeasti vakava juttu ja se PITÄÄ käsitellä. Sitä ei voi ohittaa tai "korvata" muulla tavalla, tai silloin siitä tulee ongelmia. Lääkäriliiton julkaisemassa artikkelissa oli mielestäni osuvasti kuvailtu, millaisia tuntemuksia paluu herättää:

A) Paluukokemuksiin liittyy yleensä sosiaalisten verkostojen muuttuminen, niiden rapautuminen tai uudelleenmuotoutuminen. Suhteet muihin ihmisiin ovat saattaneet poissaolon aikana kaventua tai kadota. 

Näin kävi myös minulle. Kun palasin Suomeen, oli tavoitteenani ja halunani nähdä mahdollisimman monia. Näin jopa sellaisia ihmisiä, joita en ollut nähnyt useampaan vuoteen: erään kaverini kanssa tapasimme ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen! Paluun jälkeen kaipasin sosiaalisuutta ja entisiä tuttuja naamoja. Olihan se ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumiset. Koska olin töissä, jokainen viikonloppu kului sosialisoituessa, millä en tarkoita bilettämistä. En tuolloin tajunnut, että oikeasti halusin  a) saada jotain muuta ajateltavaa ja tekemistä b) päästä puhumaan vaihdostani mahdollisimman monille. Huomasin samalla, että muutaman ystävän kanssa välit olivat hiljentyneet. Ei tietenkään tarkoituksella, mutta tajusin, että nämä ennen niin tärkeät ja läheiset olivat ulkona sellaisesta kokemuksesta, joka oli muuttanut minua henkisesti enemmän kuin mikään aiemmin kokemani. Ja mikä pahinta, he eivät välttämättä tulisi koskaan ymmärtämään, vaikka kuinka kertoisin jokaisen päivän tarinan. Varsinkin, kun heistä ei välttämättä ollut koko vaihtoaikana kuullut yhtään mitään. Tähän liittyykin seuraava ongelma::

B)Vastaanottavien ihmisten kiinnostus ulkomaankokemuksiin näyttää aluksi hyvinkin intensiiviseltä, mutta se on yleensä lyhytaikaista. Varsinkin sopeutumisvaikeuksista puhumiselle ei löydy kovin paljon tilaa arjen keskellä. Kokemuksia on helpointa jakaa saman kokeneiden kanssa tai sellaisten ystävien ja sukulaisten kanssa, jotka ovat käyneet vierailulla ulkomailla olevan luona.

Allekirjoitan nämä lauseet. Monet kyselivät miten meni, mutta kun vastailin kysymyksiin, huomasin, että ainoastaan ne, jotka itse ovat kokeneet jotain vastaavaa, jaksoivat kuunnella kauemmin kuin  kymmenen minuuttia. En voi sanoin kertoa, kuinka kiitollinen olen samaan aikaan vaihdossa olleen ystäväni Essin kanssa käydyistä keskusteluista, varsinkin kun kumpikaan meistä ei koskaan kohdannut vaihtoaikana rajua kulttuurisokkia missään vaiheessa. Paluu oli meille molemmille se vaikein.

Omalla kohdalla harmitti, että meidän paluuorientaatio oli vasta syksyllä, kun oma ahdistus oli jo vähenemässä. Se olisi ollut tarpeen heti paluun jälkeen. 

6. Mikä oli parasta?

Voih, en mä osaa sanoa vain yhtä asiaa. Varsinkin kun tykkäsin ihan pienistä, arkipäivän jutuista, kuten Slussenin ja Gamla stanin välisestä metromatkasta, falafel-tortilloista, Nyckelvikenin rauhasta, kauppamatkasta isoon Ica Maxiin ja sieltä mukaan lähtevät halvat luomutuotteista, bussimatkoista, fikaamisesta, haahuilemisesta kaduilla ja kaupoissa... Jospa lopetan tähän.

7. Kai siellä nyt jotain huonoa oli?

Kaksi asiaa: kalliit hinnat ja vaikeus ystävystyä ruotsalaisten kanssa. Ruotsalaiset ovat ihania, ystävällisiä ihmisiä, mutta jos sulla ei ole jotain yhdistävää tekijää tai syytä, minkä vuoksi näkisitte vähän väliä, voi syvemmät ihmissuhteet ruotsalaisten kanssa jäädä vähille. Omalla kohdallani yhdistäviä tekijöitä oli kaksi: Kårsdraget, jonka vakituiset jäsenet olivat ruotsalaisia, sekä Satu, joka tutustutti minut ruotsalaisiin ystäviinsä. Toisaalta, heistäkin vain yksi oli täysin ruotsalainen...

Okei, tää oli myös aika ärsyttävää... :D

Opiskelukaverini ja kämppikseni Mella etualalla. 

8. Miten opiskelu oli erilaista verrattuna Suomeen?

Enemmän keskusteluja ja esseitä, ainakin omilla kursseillani. Ryhmätyöskentely oli the thing. Mutta huom, opiskelijaelämä Tukholmassa ei ollut läheskään niin yhteisöllistä kuin Suomessa! On omalla vastuulla sosialisoitua, mutta mahdollisuuksia onneksi aina löytyy. Kyse on enemmänkin omasta halusta ;)

Melodifestivalen finaali Kårsdragetin treeniviikonloppuna

9. Opitko sä nyt sitten mitään?

Ehdottomasti.

Opin paljon eri kulttuureista. Enkä puhu vain ruotsalaisesta, vaan myös vaihtareiden kulttuureista, mutta omaksi yllätyksekseni myös suomalaisuudesta. Joka kerta, kun paljasti keskustelukumppanilleen olevansa suomalainen, oli reaktio ainutlaatuinen. Itse sain kokea useimmiten hämmennystä, mutta muutaman kerran myös vähättelyä.

Opin ihmissuhteista, paljon. En ole aivan kaikkea henkilökohtaista matskua tähän blogiin vuodattanut, mutta nähnyt ja kokenut monenlaisia. Olen oppinut toimimaan hyvinkin kiusallisissa tilanteissa, mutta myös nauttimaan upeista ja valitettavasti ohikiitävistä hetkistä. Löysin kirjaimellisesti vierestäni mahtavia ihmisiä, joiden kanssa olen yhä päivittäin yhteydessä.

Vaikka opin paljon muista, niin opin ennen kaikkea eniten itsestäni. Opin, mikä on oikeasti minua ja mikä ei. Miksikö? Siksi, että jouduin/sain aloittaa elämäni puhtaalta pöydältä Tukholmassa. Kukaan ei tuntenut minua ennestään, minkä vuoksi minun oli mahdollisuus rakentaa itseni sellaiseksi kuin itse halusin. Se oli aika mieletön tunne. Suurta vaivaa en mielestäni asian eteen nähnyt, vaan annoin asioiden kulkea omalla painollaan. Välillä päätin tarttua kaikenlaisiin tilaisuuksiin, joskus jopa hiukan hulluihin sellaisiin. Kaiken tämän jälkeen oli mieletöntä huomata, että muutkin ihmiset pitävät.

Nyckelviken. My spot.

10. Okei, mitäs seuraavaksi?

Vaasassa kandi pakettiin keväällä 2016. Teen samalla maisteriopintoja, sillä kanditutkinnostani ei ole enää mitään muita juttuja jäljellä. Onneksi.

Mutta Tukholman suhteen en ole luovuttanut. Käyn siellä tänä keväänä, kun menemme Satun kanssa Melodiefestivalenin finaaliin maaliskuussa. Pidemmän tähtäimen suunnitelma on hakea Tukholmaan uudelleen opiskelijaksi - tällä kertaa suorittamaan tutkintoa. Katsotaan, missä vaiheessa se toteutuu... :)

+ Neuvoja Tukholmaan suuntaavalle?

Mene, puhu, toimi. Niin opit olemaan onnellinen Tukholmassa. Ja elämässä ylipäätään :)

Viimeisen kerran: 

Kram, Ninni :)