torstai 26. maaliskuuta 2015

Viikko 10: Valoilmiöitä

Tämä päivityksestä löytyy vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia, koska alkuviikko oli pelkkää esseen kirjoittamista ja loppuviikko oli reissaamassa.  Ei varmasti haittaa ketään? :)

Montako kuppia näet pöydällä?
Honokan kanssa opiskelimme ma ja ti yhdessä. No okei, kyllä me puhuttiin aina välillä jostain muustakin sekä kävimme syömässä yliopiston Lantis-ruokalassa. Täällä opiskeluruokaloita on aika monta, mutta kaikista ei kuitenkaan saa alennusta. Niistä joista saa, ei pelkkä opiskelijakortti riitä. Slla täytyy olla erillinen ladattava maksukortti, johon tulee ladata vähintään 300kr ekalla kerralla.

Lantis

Lounas Lantiksessa 65kr.

Tiistain lounas, ei opiskelija-alennusta :(
 Keskiviikkona kävin yliopistolla lähettämässä esseen opettajalle ja tulostamassa lentoliput, nimittäin torstaina lähdin Islantiin! Sitä ennen kuitenkin vietin keskiviikkoiltapäivän Emmin luona myöhäisellä lounaalla.


Läksiäisletut
Torstaina suuntasin  Arlanda Expressillä lentokentälle kohti Islantia, jossa ystäväni Essi opiskelee tällä hetkellä vaihtarina. Essin kanssa olen matkustellut paljon, lapsena Norjassa ja keväällä 2014 olimme yhdessä interreilaamassa Länsi-Euroopassa. Sainkin häneltä jo jonkun aikaa sitten #ReilutBlogit-haasteen, johon vastaan seuraavassa blogipostauksessa! Nyt kuitenkin luvassa kuvia Islannista :)

Ensivaikutelma Islannista: harmaa.
Pikalähtö kohti Vikiä vaati eväät, jotka Essi oli mulle pakannut valmiiksi. <3 Autossamme matkasi kanssamme Essin tanskalainen kämppis, kämppiksen miesystävä sekä kämppiksen itävaltalainen kaveri. 

Reykjavikin jäädessä taakse saimme nauttia tällaisista näkymistä auton ikkunasta.


Vikissa yövyimme ylibuukkauksen takia guest housessa mökin sijaan. Saimme jo ensimmäisenä iltana katsella revontulia. 
Noin klo 6 aamulla vuokra-automme starttasi kohti Dyrholaeyta, jossa ihastelisimme auringonnousua ja -pimennystä.

"Voidaanko pysähtyä, mä haluan tästä kuvan!"

Dyrhólaey ja auringonnousu oli yksi kauneimmista paikoista, joite olen tähän mennessä nähnyt.



Välillä oli vaarassa kastua.
Stella, mun ja Essin uskollinen matkakumppani, valmiina auringonpimennykseen, joka Islannin aikaan tapahtui klo 8.30 



Vík í Mýrdalj eli Musta hiekkaranta. Ymmärrätte varmaan miksi. 



Rannan jälkeen maisema muuttui hiukan erilaiseksi.

Iltapäivällä saavuimme Jökulsárlóniin
Tää oli peräisin vuoriston jäätiköltä.
Vaihtoehto avaintouinnille
 Noiden liikuskelua ihastelimme jonkin aikaa.
Lauantain ja sunnuntai vietimme Reykjavikissa, joka ei myöskään näyttänyt pahalta. 


Harpa, Reykjavikin konserttitalo

Katukuvaa

Kaikki vaalea juttu on kuivattua kalaa. Ostin tuollaisen pienen paketin tältä tiskiltä ja sattumoisin myyjä jatkoi mulle puhumista suomeksi!


Parittomat hanskat
Lauantaina porkkanakakkua ja kaakaota...
Ja sama kombo uudestaan sunnuntaina, mutta eri kahvilassa! 
Reykjavikin kirkko 
Jos jotain Islannissa osataan niin valaistus! Kuva Kryddlegin hjortu -ravintolasta, jossa söimme päivällisen Essin opiskelukavereiden kanssa.

Ilta jatkui pubissa, jossa tarjoilija väitti, että heillä ei ole ginger beeriä. "Mutta meillä niinku siideriä."  Sitten hän toi pöytään nämä. 

Jotain rakentavaakin toimintaa oli illan aikana havaittavissa :D

Paras tanssilattia löytyi Kiki-baarista!


Tanssimisen jälkeen energiaa hot dogista, josta islantilaiset ovat myös tunnettuja. Kiitos taitaa kuulua presidentti Clintonille, joka on tilannut samaisesta kojusta hodarin!

Vikana päivänä vielä leffaan. Tuo kellonaika tarkoittaa muuten iltakymmentä.

Olisin aika heikoilla, jos pitäisi pelkästään tuon tekstin mukaan löytää pelastusliivi. :D

Lentokone nousi taivaalle yhtä aikaa auringon kanssa.
Islannin matka oli vaatimattomasti sanottuna täydellinen. Kiitos Essille huomaanvaraisuudesta! ;D

2 kommenttia:

  1. Hiii kiva kun olit, kiitos täydellisestä viikonlopusta <3 Jokos Stella on kotiutunut?

    http://taallatuulee.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. <3 Stella on kotiutunut oikein hyvin! Kieli taitaa vain vähän ihmetyttää :)

    VastaaPoista