Millaiset jäljet sä jätät? |
Sain rakkaalta ystävältäni Essiltä hänen vaihtoblogistaan Täällä tuulee #ReilutBlogit-haasteen jo kauan sitten, mutta vasta nyt sain aikaiseksi vastata tähän. Mennäänpä suoraan asiaan:
1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.
Aloitetaanpa määrittelemisellä. Kestävä ja eettinen toiminta tarkoittaa mielestäni sitä, että kaikki toiminta vaikuttaa ympäristöön ja tällä maapallolla tallusteleviin, lentäviin ja uiviin olentoihin. Ei tarvitse olla kovinkaan fiksu todetakseen, että jo pelkkä olemassao olo vaikuttaa, mutta ei mennä kuitenkaan niin syvällisiksi tässä asiassa. Piisamirottailu jääköön pois ja keskityn siihen tietoiseen toimintaa, eli valintoihin! Mun tietoisia valintoja ovat mm seuraavat:
En heitä roskia luontoon. Mielestäni ne eivät sinne kuulu, kuten ei myöskään purkit, purkat, pullot tai tölkit. Mun on ollut aina vaikea ymmärtää sitä, kun ihmiset tekevät vaikka karkkipaperin luontoon. Se käärepaperihan muuttuukuin yhtäkkiä ihan mahdottomaksi kantaa taskussa, vaikka sitä ennen jaksoit hyvin kantaa sen täyden karkkipussin mukana.
Jos sä et kerää, he keräävät. |
Kuva Bored Pandan nettisivuilta.
Ostan usein luomua, tai ainakin sitten "kotimaista." En tietenkään aina, koska opiskelijabudjettikin on rajallinen. Ruotsissa luomuruoan ostaminen on kuitenkin huomattavasti helpompaa kuin Suomessa, koska tarjontaa on enemmän ja se on halvempaa. Yritän myös pysyä mahdollisimman paljon ympäristöystävällisessä ja luonnollisessa kosmetiikassa, mm. BareMinerals ja UrteKram kuuluvat osaksi jokapäiväistä elämääni. Paitsi että se on luonnolle parempi, se on myös mulle parempi. Tän päivän kosmetiikka sisältää niin paljon myrkyllisiä kemikaaleja (mm. parabeenit, sulfaatit, alumiini jne.), ja jotkut jopa muovia, jotka saastuttavat ympäristöä entisestään. Pahimmassa tapauksessa ne varastoituu sun kehoosi, jolloin riski sairastua mm. syöpään kasvaa.
Välj eko - valitse eko |
Huteralla aasinsillalla päästään siihen, että ostan mieluummin vähän laadukasta kuin paljon halvalla. Kyse ei ole hipsteriydestä tai snobbailusta, vaan siitä että mä yleensä vähempikin tavara/aine riittää. Jos esim. sun tekee mieli pullaa, niin ei se tarkoita, että sun pitää ostaa pullapitko, vain koska saat se suhteessa halvemmalla kuin yhden pullan. Ostat vain sen, mitä tarvitset. Totta kai joskus ostan halpoja heräteostoksia, mutta se ei ole pääasiallinen syy shoppaillessani. Silloin kuin on maksanut enemmän tuotteesta, sitä arvostaa enemmän ja siitä pitää parempaa huolta, mahdollisesti jopa pidempään. Itselläni tämä näkyi mm. siinä että olen vaihtanut puhelimeni vasta silloin, kun se on oikeasti mennyt käyttökelvottomaksi. Ja käyttökelvottomuushan todetaan siten, etten minä tai kukaan perheenjäsenistäni osaa asiaa korjata. :D
Lisäksi ostan ennemmin ns. elämyksiä kuin kulutustavaroita, eli sijoitan rahani mieluummin kulttuuriin tai matkaan kuin uusiin vaatteisiin. Se on myös vastaus siihen, miksi mulla on varaa matkustaa niin paljon :)
Suomi lentokoneesta |
2. Kerro jokin mukava kokemus mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta.
Mukava kokemus? Hmm. Tää on paha. Oon matkustellut tosi paljon Euroopan sisällä, joten valinta ei oo helppo... Eikun joo, nyt tiedän!
Palataan syksyyn 2013, jolloin matkasin matkasin äitini kanssa Kroatiaan purjehtimaan viikoksi Sea Lady Sailing (kotisivut) -purjehduskoulun kautta. Äitni kanssa olimme vain lomamatkustajia, mutta muu miehistö, yhtä lukuunottamatta, olivat opiskelemassa purjehdusta. Tuolloin vasta oikeasti ymmärsin, miten ainutlaatuinen luonto on ja kuinka se toimii. Meidän ihmisten on turha edes yrittää pakottaa sitä toimimaan meidän ehdoilla. Mitäkö tarkoitan? Purjehtiminen, eli tuulen avulla merellä eteneminen, ei onnistu ilman sitä aitoa tuulta, jota sun pitää osata hyödyntää. Kun tieto ja taitoa ovat kohdillaan, syntyy täydellinen harmonia: kuulet ainoastaan laineiden äänen ja pienen tuulenvireen, mutta etenet silti eteenpäin juuri sinne minne haluat - kunhan vain osaat ohjata. Silloin elät vain siinä hetkessä.
3. Haasta mukaan vähintään kolme muuta blogia mukaan tähän. Sinun ei tarvitse olla matkabloggaaja tätä varten, vaan voit kirjoittaa myös muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista.
Ei oo vaikea valinta! Eli haastaan mukaan seuraavat mielenkiintoiset blogit ja niiden kirjoittajat:
Kroatia |
Kram, Ninni :)
Tämä postaus on osa #ReilutBlogit-kampanjaa. Osallistumisohjeet:
1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.
2. Kerro jokin mukava kokemus mikä sinulla on ollut kestävästä matkailusta.
3. Haasta mukaan vähintään kolme muuta blogia mukaan tähän. Sinun ei tarvitse olla matkabloggaaja tätä varten, vaan voit kirjoittaa myös muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista.
Kerro myös kommenttiboksissa omista kokemuksista ja osallistu mieluusti sekä Twitterissä että instagramissa hashtagilla #ReilutBlogit tähän kamppikseen ja jaa FB:n puolella ilosanomaa myös muille kun kohtaat hyvän tarinan! Voit myös osallistua tähän omassa blogissasi vaikket nimettyä haastetta saisikaan. Mitä enempi, sen parempi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti