Olen aiemmin tässä blogissa kertonut, mitä olen tehnyt minäkin päivänä. Nyt hiukan muutan tätä taktiikkaa, jotta saatte lukea ”monipuolisempaa” tekstiä. Muuten luvassa olisi ”Olin yliopistolla, kävin kaupassa, söin, luin” -lausetta aika usein... :D
Aloitanpa, mistäpä muustakaan, kuin opiskelusta. Maanataina ja keskiviikkona oli jälleen seuraavat oppituntimme. Viimeksi hehkutin kurssia ylipäätään, mutta saanen tällä kertaa hehkuttaa luokkahuonettamme. Okei: kuvittele kirjasto yhden huoneen kokoiseksi. Huoneen, jonka yhdellä seinällä on isoja ikkunoita ja muilla seiniillä on kirjahyllyt, jotka oikeastaan peittävät seinät lähes kokonaan. Huoneen keskellä on iso, pitkä pöytä, jonka ympärillä antiikkimaiset tuolit. Lisätään ajatusleikkiin akateeminen tunnelma, niin mielikuvasi vastaa meidän tämänhetkistä luokka! Voitte kuvitella, kuinka lumoutunut olin. Ja joo, luokkamme on oikeasti humanististen tieteiden kirjastohuone.
Tällä viikolla keskityimme kahteen kirjaan, joita olivat Virginia Woolfin The Room of One’s own sekä Sue Ellen Casen Feminism and Theatre. Molemmat ovat feministisen kirjallisuuden merkkiteoksia. Keskustelimme mm. mitä feminismi on, mihin sitä tarvitaan ja miten se on näkynyt teatterihistoriasta. Woolfin kirjan haluan vielä ehdottomasti lukea suomeksi, sillä jotkin kohdat olivat todella lennokkaita.
Ne, jotka sanovat yliopisto-opiskelun olevan yhtä lukemista, niin kyllä, sitä se täällä Tukholmassa on. Mun kaltaiselle itsenäiselle teoriatyypille tämä opiskelutyyli sopii paremmin, mitä nyt hiukan enemmän kaipaisin kontaktiopetusta. Kun oppitunnit ovat keskellä päivää ja matka kestää puoli tuntia, en osaa aamulla keskittyä tekemään mitään hyödyllistä. Paitsi kerrata päivän oppitunnin aiheita ja syödä aamupalaa, joka omalla kohdalla on venähtänyt enemmän brunssin puolelle.
Sosiaalisten iltatapahtumien osalta tämä viikko oli varsin hiljainen. Ulkona olin vain perjantaina Social Pub Night -tapahtumassa, jonka SUS (opiskelijayhdistyksemme) järjesti Södermalmissa Bunker Barissa. Pääsin sinne kätevästi bussilla suoraan täältä kotipysäkiltä. Kun tapahtuman nimi on Social Pub Night, voisi olettaa illan olevan rentoa istuskelua ja jutustelua. Ehei, väärä oletus. Kun astuin niin kutsutuun pubiin, huomasin astuvani paremminkin yökerhoon: Dj soitti musiikkia pikkasen liian kovalla, värikkäät valot vilkkuivat ja jokainen istumapaikka oli varattu. Se pieni vapaa tila, jota paikasta löytyi, oli tarkoitettu kulkemiseen tai tanssimiseen. Itse soluttauduin suomalaisten kavereitteni tanssipiiriin n. 50kr siiderin kanssa, joka oli ehkä parasta siideriä mitä olen koskaan maistanut. Tuo ilta oli hauska ja oli ihanaa vaihtaa kuulumisia tuttujen ihmisten kanssa.
Sunnuntain vietin täysin erilaisessa ilmapiirissä, kun menin vaihtareille ja vieraileville tutkijoille tarkoitettuun Tukholman Stadhusetin (kaupungintalon) esittelyyn. Menin sinne yksinäni, mutta sattumalta ranskalainen kurssikaverini ja hänen kaverinsa huomasivat minut ja liittyivät seuraani. Olisikin ollut aika tylsää olla siellä yksin, sillä tapahtuma oli enemmänkin promo Tukholmasta kuin Stadhusetista. Ja näimme muun muassa tällaisen pätkän:
Infoilun jälkeen saimme Kultaisessa huoneessa ruokaa ja juomaa, jonka olemus siiderin ja oluen väliltä. Pöytiä ei ollut kovinkaan paljon, joten lautaseen sai halutessaan kiinnittää lasitelineen.
Kaupungintalolta kiirehdin yliopistolle Kårsbalettenin tanssiharjoituksiin. Olin noin kymmenen minuuttia myöhässä, mutta niin olivat kaikki muutkin. Lisäksi jouduimme odottamaan, että vartija tulisi avaamaan meille salin oven, joten oma myöhäisyyteni oli pieni murhe. Kun lopulta pääsimme sisälle, aloitimme uuden koreografian opettelun. Hyvästi perinteinen jazz, nyt vuorossa oli varsin yksinkertainen, latinolaishenkinen tanssi, jossa oli mies- ja naisroolit. Kun koreografimme näytti, että naiset saavat päällensä värikkäät (ja painavat) hameet, ilmaisin nopeasti haluavani naisroolin nappaamalla yhden hameista itselleni. Sen jälkeen aloimme harjoitella uutta, tähän mennessä ehdottomasti hauskinta tanssiamme, Tico Ticoa, jonka tulemme myös esittämään tämän kuun 28. päivä QORK- Tukholman opiskelijaorkesterifestareilla. Että ei paineita... :D
Liittyminen tanssiryhmään oli niin liikunnan kuin sosiaalisen minän kannalta erittäin hyvä juttu. Sosiaalinen puoli joutuu nimittäin koetukselle vaihdossa. Kun ei ole ennestään tuttuja, on pakko tutustua uusiin ihmisiin, mikä ei tietenkään aina huvita. ”Hi, Ninni, from Finland, an exchange student” –ilmaisua tuli toistettua ensimmäisten viikkojen aikana lukemattomia kertoja. Se turhauttaa, kun samaan kotipuolessa on niin monia ihania ihmisiä, joille ei tarvitse selitellä mitään ja jotka ”riittäisivät.”
Ehkäpä ruotsalaiset ovat samoilla linjoilla tämän pienten piirien riittävyyden kanssa. Olen nimittäin huomannut, että ruotsalaisiin on vaikea saada syvällistä kontaktia. Mikäli et ole jonkun kaveri tai sukulainen, joudut näkemään todella paljon aikaa ja vaivaa tutustuaksesi paremmin. Se varmasti juontuu siitä, että ystävät (ja tietysti perhe) ovat hyvin kiinteitä kokonaisuuksia, joissa jokaisesta pidetään huolta. Asiat, kuten ruoka, keskenään tasan, mutta kuitenkin usein myös niin, että jotain jää yli. Lisäksi jokainen odottaa aina vuoroaan. Se muuten näkyy myös ruotsalaisten jonottaessa busseille. Jos tulet täydennäköiselle bussipysäkille, menet jonoon odottamaan vuoroasi. Silloinkin, kun jono on 20 mertiä pitkä ja katoksessa olisi tilaa.
Vaikka ruotsalaisiin ”piireihin” ei pääsisi, ei tuosta ei kannata masentua. Vaihtarina kannatta kuitenkin oikeasti tutustua hyvin niihin ihmisiin, joiden kanssa opiskelee. Olivat he sitten ruotsalaisia, japanilaisia, puolalaisia, jne. Kurssitovereiden kanssaan on helpompi kaveerata, kun on jo yksi yhteinen tekijä. Omat kurssikaverini ovatkin tosi kivoja tyyppejä, ja koen, että olen jo nyt saanut tosi hyviä kavereita, ellen jopa ystäviä. :)
Mitäpä muuta... Täällä oli talvi. Ja paljon lunta. Kylmä tuuli muutti asiaa välillä niin, että ulkona ei viitsinyt kovinkaan kauaa seisoskella. Siitä huolimatta kävin jälleen Nyckelvikenin puistossa lauantaina, jolloin aurinko onneksi paistoi. Oli hyvä käydä tuulettumassa ulkoilmassa kun on yrittänyt ymmärtää erästä opettajankin mielestä haastavaa artikkelia.
Viimeiseksi vielä mainitsen ruotsalaisten erään kuuman puheenaiheen: euroviisut. Tai Melodifestivalen. Ne ovat oikeasti todella iso juttu. Niitä ei voi välttää täällä mitenkään. Katsoimme Mirkan kanssa karsintoja, joista jatkoon pääsi euroviisufaneille tutut Eric Saade ja Jessica Andersson.
Joo-o. Siinäpä oleellisimmat asiat. Vi hörs!
Kram, Ninni :)
Ps. Löysin maanantaina metroasemalta 20kr setelin. Nostin sen omaan taskuuni ihan innoissani. Suomalainen kurssikaverini Satu totesi, että joo, toi on niin suomalaista. Ruotsalaisethan vain kävelisivät ohitse. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti