Viikko 2: Ei pelkoa koti-ikävästä

19.1.  1 / 70 000

Eka virallinen yliopistopäivä! Aivan ensimmäiseksi kävin rekisteröitymässä toisessa periodissa (=jakso) alkavalle elokuvakurssille, Postcolonial Perpectives on Audiovisual Media. Olin jotenkin saanut päähäni, että koska kurssini järjestetään Filmhusetilla, siellä tapahtuisi myös rekisteröityminen. Ehei. Se tapahtuikin JMK:n eli Journalismin, median ja "kommunikaation"rakennuksessa. Ne eivät sijaitse kaukana toisistaan, että sinällänsä moka ei ollut paha. Noloa oli kuitenkin se, että löysin Filmhusetilta käsiini miehen, jonka etunimi oli sama kuin etsimälläni vaihtokoordinaattorillani ja aloin puhumaan hänelle rekisteröitymisestäni. Ensin hiukan häkeltyneenä hän kuunteli asiani, mutta sitten hän vain nauroi lempeästi mokalleni ja neuvoi minulle reitin oikeaan paikkaan. Hups.

Löysin lopulta JKM:n rakennuksen, jossa olikin erittäin hyvät opasteet oikeaan huoneeseen. Nopean rekisteröitymisen ja koordinaattorin yleisten kysymysten jälkeen siirryin luottavaisin mielin Tukholman yliopiston Frescati-kampusaluetta.  Koordinaatori, jolla oli suomalainen sukunimi, rekisteröi minut Performance Studies, Focusing on Gender and Feminism –kurssille ja tulosti muutamia tarvittavia paperit. Olinvirallisesti rekisteröitynyt Tukholman yliopistoon opiskelijaksi!

Rekisteröitymisen jälkeen liityin kampuksella myös Tukholman yliopiston opiskelijayhdistykseen eli SUS:iin, mikä on ainoa tapa saada opiskelija-alennuksia. Liittyminen maksoi vain 100 kruunua, joten se kannatti tehdä saman tien. Lopullinen kortti tulee sähköpostitse, mutta sen voi jälkikäteen tilata myös perinteisenä muovikorttina.


Orientaatio eli perehtyminen yliopistoon järjestettiin Aula Magnassa klo 17-21. Itse orientaatio alkoi tutuilla sävelillä, nimittäin Abban Mamma Mialla. "Kyllä, miten muutenkaan? Ja kyllä, me ruotsalaiset kuuntelemme Abbaa." Me saimme kuulla muutakin ruotsalaista musiikkia, sillä jokaisen puhujan vaihtuessa soitettiin aina jokin ruotsalainen biisi, jonka esittäjä piti tunnistaa/arvata Orientation Quiz –tietovisan vaihtoehdoista. Muina hauskoina yksityiskohtina jäi mieleen terveydenhoitajan nuorekas puheenvuoro, SUSin lyhyen koreografian opetus sekä se, että yliopistossa on 70 000 opiskelijaa.

Vaikka orientaatio oli hauska, niin onneksi välissä oli noin tunnin tauko. Sen aikana sai kiertää eri messukojuja, joissa mm. eri järjestöt puhuivat omasta toiminnastaan. Lisäksi yliopisto tarjosi meille kasviswrapit, mehua sekä kahvia ja teetä, mikä oli heiltä hyvin fiksua.

Orientaation päätyttyä piti käydä hakemassa yliopiston oma kortti, joka toimii myös kirjastokorttina ja tunnisteena esim. tulostinta käytettäessä. Samalla tapahtui jotain todella outoa: tapasin toisen Vaasan yliopiston opiskelijan! Olin koko ajan luullut, että olevani ainoa. Vaihdoimme pikaisesti muutaman sanasen ennen kuin lähdin Nackaa kotia kohti.

20.1. KIERTÄMISTÄ

Jälleen yliopistolle! Päivä alkoi klo 12 kirjaston infolla ja kierroksella, joka nyt näin jälkikäteen sanottuna ei ollut niin hyvä kuin olisin toivonut. Muutama käytännönjuttu siinä tietysti selvisi, mm. mistä varatut kirjat löytyvät ja että kirjastoon saa syödä omia eväitä, kunhan ne eivät ole isoja aterioita.

Info kesti alle tunnin, joten päätin osallistua vielä SUSin järjestämälle kampuskierrokselle. Siellä tapasin sattumalta kaksi suomalaista viittomankielen opiskelijaa, Ingan ja Helmin, joiden seurassa kierros sujui nopeasti jutellen.

Kierroksen jälkeen päätin palata kotiin ICA Maxi –kaupan kautta, jossa oli ihanan rauhallista tehdä ostoksia. Aiemmin olin kai käynyt kaupassa juuri ruuhka-aikaan, jolloin asiakkaat ovat kulkeneet keskittyneesti kauppalistat käsissä ja kärryt täynnä ruokaa.

21.1. PUBIKIERROS

Aamupäivällä opettelin asuntoalueemme pyykkituvan käyttöä Mirkan kanssa. Itse koneiden käyttäminen oli yksinkertaista, mutta varaus sekä tieto siitä, mitkä koneet ovat käytössä, oli hiukan monimutkaisempaa. Pesukoneiden lisäksi pyykkituvassa oli kuivausrumpuja sekä kuivauskaappi, jota pääsin myös testaamaan.

Illalla menin Ingan ja Helmin sekä heidän ystävänsä Lein kanssa kampukselle Pubikierrokselle, johon kuuluivat yliopiston kolme pubia. Tapasimme toisemme sosiaalitieteilijöiden Café Bojan –pubissa, jossa meno oli vilkasta ja äänekästä. Todellinen bilepaikka, jonne ihmiset joutuivat ihan jonottamaan. Bojanista jatkoimme luonnontieteilijöiden Gröna Villaan, joka oli edelliseen paikkaan verrattuna ankea kouluruokala. Kenties siksi, että siellä oli nimenomaan tarjolla juoman lisäksi ruokaa. Kolmas ja viimeinen paikka oli Gula Villa (kuva otsikon alla), jossa tunnelma oli samanlainen kuin rennoissa kotibileissä: ihmiset istuivat sohvilla juttelivat pienissä porukoissa rauhallisesti. Gula Villa oli ulkoa vaikuttava lumisine kattoineen ja puineen, mutta sisältä se oli mielestäni todella kotoisa. Ehkä siksi, että sen toiminnasta vastaa humanistit? Kaiken kaikkiaan ilta oli kiva kokemus, sain tutustutta niin uusiin paikkoihin kuin ihmisiinkin eri puolilta maailmaa. Ja jotta omat juuret eivät varmasti unohtuisi, törmäsimme tyttöjen kanssa myös suomalaiseen Joeliin jo Bojanissa.

22.1. WELCOME PARTY 

Tulin pubi-illasta tämän päivän puolella, joten aamutoimet venyivät hiukan. Ennen illan ohjelmaa kävin ulkona kiertämässä hetken aikaa Nacka Strandia. Kiitos lumen, kävelylenkkini maisemat olivat varsin upeat.

Sosiaaistuminen jatkui taas illalla, kun luvassa oli kansainvälisten opiskelijoiden tervetuliaisjuhlat, The Welcome Party, jonka järjesti jälleen SUS. Vielä keskiviikkona olin hiukan kahden vaiheilla, lähdenkö. Menisi kuitenkin taas myöhään, paljon porukkaa, ei mikään bilefiiliskään. Torstaina tunne oli kuitenkin onneksi erilainen. Ja olisihan se outoa, jos ei omiin tervetuliasjuhliin menisi!

Bilepaikkana oli Café Opera, julkkisten suosima, tyylikäs yökerho, jonne ilmoittautuneina vaihtareina pääsimme nyt ilmaiseksi sisälle noin tunnin jonottamisen jälkeen. Onnistuimme Ingan, Helmin ja Lein kanssa pääsemään silti hyvään väliin, nimittäin jono ulkona oli todella pitkä. Ja toisin kuin Suomessa, niin Ruotsin baarijonoissa ei saa juoda mitään. Portsarit kävivät muutamalta tyypiltä ottamassa juomat pois heti kun sellaisia bongasivat. Portsarit muutenkin olivat hyvin jämptin oloisia. Leitä ja mua kohtaan portsarit toimivat kuitenkin reilusti: he katkaisivat jonon juuri minun edestäni, jolloin vain Helmi ja Inga pääsivät jonossa ns. seuraavaan vaiheeseen eli portaille jonottaa. Kun portsari huomasi meidän olevan samaa porukkaa (vilkutin Ingalle kenties hiukan pettyneenä), he päästivät vielä Lein ja minut myös portaille.

Jonotimme vielä hetken 30 kruunun narikkaa ennen kuin pääsimme sisälle. Joku porukastamme totesikin, että toivottavasti tää oli jonottamisen arvoista. Kävimme tiskin kautta ostamssa yhdet juomat, joiden hinnakkuus ei houkutellut minua tilaamaan uudestaa. Juomat käsissämme siirryimme kohti todella täyttä tanssilattiaa, ja pikkuhiljaa saimme tunnelmasta kiinni. Viimeistään se tapahtui sillä hetkellä, kun ilmaan lennähti valkoisia konfetteja.

Illan aikana tulimme kohdanneeksi myös kampuskierrokselta tutuksi tulleisiin tyyppeihin, joiden kautta tutuistumme jälleen uusiin vaihtareihin mm. Norjasta, Italiasta ja Ranskasta. Eräs illan hupaisimpia hetkiä oli se, kun ainakin 20 ellei 30 vuotta vanhempi mies tuli minun luokseni ja kysyi, osaanko salsaa. Sanoin etten osaa. "Come on", sanoi mies ja käsi ojensi kätensä sen merkiksi, että hän voi opettaa. Hetken päästä hän pyörittelikin sangen vakuuttavasti minua tanssilattialla, kunnes lopetti tyylikkäästi taivutukseen. Hän olisi halunnut jatkaa tanssimista kanssani, mutta hiukan häkeltyneenä totesin tällä kertaa. Mies jatkoi kiltisti salsaamista uusien naisten kanssa.

Ja mitäpä se olisi tämäkään päivä ollut ilman suomalaisia, joita seisoi niin baarijonossa, istui pöydissä ja jutteli vessassa. Eräskin poika, joka oli ulkoisesti aasialaisen näköinen, paljastui olevan suomalainen. Hänen ruotsalainen kaveri selitti minulle, että "hän esittää yleensä vaihtaria, koska hän voi. Mut esitä sitten etten kertonut tätä!"

23.1. SUOMI EDUSTETTUNA

Tämän päivän tavoitteena oli hankkia ensimmäiset kurssikirjat. Kirjastosta ne oli jo lainattu, eikä niitä saisi kuin vasta helmikuun loppupuolella. Silloin se olisi myöhäistä, sillä täällä opiskelijan pitää lukea kirjoja ennen kuin kurssi alkaa. Täällä siis opiskelet asiat ensin itse, vasta sen jälkeen oppitunnilla.

Suuntasin jälleen kerran yliopistolle ja nyt sen kahteen kirjakauppaan, jotka sijaitsevat kampusalueella aivan vierekkäin. Ensimmäisenä kävin Campusbutiken-kirjakaupassa, jossa myydään käytettyjä kirjoja. Sieltä sain n. 190 kruunulla ensimmäisen Theatre and Feminism –kirjan. Käyntini Akademibokhandeln-liikkessä ei ollut yhtä onnekas. The Room of One's Own oli loppu, mutta pystyisin ostamaan sen keskustasta ketjun toisesta liikkeestä. Päätin tehdä sen seuraavana

Astuessani ovesta ulos ja ottaessani muutamia kuvia lumisesta kampusalueesta törmäsin sattumalta Ingaan ja Helmiin, jotka oliva juuri päässeet pois luennoltaan. He kysyivät, olenko tulossa SUSin Epäviralliseen infotilaisuuteen. Olinhan minä, vaikka olin sekoittanut päivät keskenään. Pian istuimme salissa, me ja aika moni vaihtari. Mikä surkuhupaisaa, niin sanoisin että yksi neljäsosa kuulijoista oli suomalaisia. Olemmeko tunnollisia vai halukkaita oppimaan? Who knows. Infotilaisuus oli erittäin hyödyllinen, minkä vuoksi oli todella sääli että se järjestettiin näin myöhään ja vain murto-osa vaihtareita oli sitä kuulemassa.

24.1.  SUOMI MAINITTU!

Mitä lauantaina kuuluu tehdä? Mennä kaupungille! Lähdin metsästämään toista kurssikirjaani Mäster Samuelsgatanin Akademibokhandelnilta. Kauppa oli iso, sen sisällä oli oma kahvila. Kahvilan vieressä oli esiintymislava ja nouseva katsomo, jossa muutamia ihmisiä istui odottavan näköisenä. Tulin sopivaan aikaan, sillä pian alkaisi ilmeisesti tapahtua jotain. Nopeasti selvisi, että kyseessä olisi jonkinlainen kirjailijavierailu. Etsin tarvittavan kurssikirjani ja kiertelin hetken ympäri kirjakauppaa, ennen kuin jäin täpötäyden yleisön takariviin seisomaan ja katsomaan, mistä on kyse. Kirjailija oli Ebba Witt-Brattsröm, kirjallisuuden professori, jonka kirja Stå i berdd kertoi 70-luvun naisista, miehistä ja kirjallisuudesta. Puhujana hän oli lempeä, vakuuttava ja kuvaileva. Lisäksi hän päätyi ylistämään suomenruotsalaista kirjailija-taiteilijaa Henrik Tikkasta. Suomi mainittu!


Kävellessäni kirjakaupasta pois kohti asemaa menin apteekin ohi. Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi mennä sisälle ja ostaa suihkutettavia silmätippoja. Näin talvella pienikin tuuli tai väsymys saa silmät heti punoittamaan. Ehdin vain hetken olla apteekin sisällä, kun nuori miesmyyjä tuli kysymään, tarvitsenko apua. Parin sekunnin aikana päätin, että mennäänpä tällä kertaa ruotsilla. "Hej, ja! Ööhm, jag söker.. ööm.. ögönspray?"  Hetken hiljaisuus. "Puhuksä suomee?" Hiljaisuus. "Ai. Joo?" "Okei! Eli silmiin jotain..." Että näin.

Kun palasin Slussenin asemalle, aloin miettiä, mitä aseman toisesta päädystä löytyy. Kävelin ulos, jossa näkyi pieniä katuja ja ihania putiikkeja. Päätin pysähtyä hetkeksi Tukholmasta lähes joka kulmalta löytyvään Espresson House –kahvilaan maistamaan vielä heidän versiota kookospallosta.

25.1. KÅRSDRÅGET

Sunnuntaina aloin lukea kurssikirjallisuutta. Todella mielenkiintoista tekstiä naisten asemasta teatterin eri aikausilla, silti aivan liian paljon nimiä muistettavina. Mutta oppimaanhan tänne on tultu!

Maanantain orientaatiopäivänä oli tosiaan pienimuotoiset messut, jonka yhdestä kojusta sain mainoksen yliopiston omasta liveorkesterista ja sen tanssiryhmästä nimeltä Kårsdraget och Baletten Kårsetten. Ne, jotka minut tuntevat henkilökohtaisesti, tietävät minun soittaneen poikkihuilua sekä harrastaneen vähän kaikenlaista tanssia. Noh, päätin mennä katsomaan ryhmän avoimia harjoituksia ja nimenomaan tanssiharjoituksia. Yliopiston Allmanhusetille päästyäni vilkuilin hiukan hermostuneena, kun soittajat kokosivat soittimiaan. Hetken päästä Carolina, sama nuori nainen, joka minulle mainoslappusen oli antanut, tuli paikalle ja toivotti tervetulleeksi mukaan. Hän kyseli, kuinka kauan olen tanssinut ja mitä lajeja. Useampaa tanssilajia jonkin verran kokeilleena olin kuulemman juuri sopiva joukkoon.  "Sama juttu minulla. Ja sinä tiedät kyllä, jos sinusta ei ole tähän. Sinä huomaat sen heti tai viimeistään ensi kerralla. Ne, jotka lopettaa, eivät tule ikinä kolmansiin treeneihin."

Harjoituksemme alkoi klo 17 ruotsalaisittain fikaamalla eli kahvilla/teellä sekä leivonnaisella, joka tässä tapauksessa oli Carolinan leipoma "yksinkertainen suklaakakku." Sen jälkeen pieni porukkamme (tällä kertaa vain 5, parhaimmillaan voi olla 15) oli kasassa ja aloitimme harjoittella koreografiaa, fulla sjöman, humalainen merimies. Kyseessä oli niin perinteistä jazzia kuin olla ja voi. Puolentoista tunnin harjoittelun jälkeen tuli tauko ja yhteinen infotilaisuus soittajille ja tanssijoille. Infotilaisuuden aikana porukka muistutti enemmän pientä innostunutta teatteriryhmä, sillä aina hiukankin positiviivisen asian kuullessa porukka taputti ja oli huudahti "Jaa!" Tämä tapahtui myös silloin, kun esittelin itseni muille ja kerroin tulevani mukaan tanssijaksi. Ja kuinka ollakaan, minun jälkeeni esittäytyi soittaja oli myös suomalainen JP! Ei täällä Suomesta ei pääse eroon – vaikka haluaisitkin. En vielä tiedä, mitä mitä mieltä itse olen tästä suomalaisuuden yleisyydestä...

Infon loputtua tanssimme kerran livemusiikin tahdissa koreografian läpi. Pärjäsin kuulemman ensikertalaiseksi oikein hyvin. Fiilis oli kieltämättä huikea. Seuraavaa sunnuntaita odotellessa! :)

***

Tulipa jälleen pitkä teksti. Onnittelut, mikäli jaksoit lukea kokonaan! Ja jos et, niin älä huoli, ei tämä täältä mihinkään katoa. :) 

Kram! 

Ninni