Viikko 10: Valoilmiöitä

Tämä päivityksestä löytyy vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia, koska alkuviikko oli pelkkää esseen kirjoittamista ja loppuviikko oli reissaamassa.  Ei varmasti haittaa ketään? :)

Montako kuppia näet pöydällä?

Honokan kanssa opiskelimme ma ja ti yhdessä. No okei, kyllä me puhuttiin aina välillä jostain muustakin sekä kävimme syömässä yliopiston Lantis-ruokalassa. Täällä opiskeluruokaloita on aika monta, mutta kaikista ei kuitenkaan saa alennusta. Niistä joista saa, ei pelkkä opiskelijakortti riitä. Slla täytyy olla erillinen ladattava maksukortti, johon tulee ladata vähintään 300kr ekalla kerralla.

Lantis

Lounas Lantiksessa 65kr.

Tiistain lounas, ei opiskelija-alennusta :(

 Keskiviikkona kävin yliopistolla lähettämässä esseen opettajalle ja tulostamassa lentoliput, nimittäin torstaina lähdin Islantiin! Sitä ennen kuitenkin vietin keskiviikkoiltapäivän Emmin luona myöhäisellä lounaalla.

Läksiäisletut

Torstaina suuntasin  Arlanda Expressillä lentokentälle kohti Islantia, jossa ystäväni Essi opiskelee tällä hetkellä vaihtarina. Essin kanssa olen matkustellut paljon, lapsena Norjassa ja keväällä 2014 olimme yhdessä interreilaamassa Länsi-Euroopassa. Sainkin häneltä jo jonkun aikaa sitten #ReilutBlogit-haasteen, johon vastaan seuraavassa blogipostauksessa! Nyt kuitenkin luvassa kuvia Islannista :)

Ensivaikutelma Islannista: harmaa.

Pikalähtö kohti Vikiä vaati eväät, jotka Essi oli mulle pakannut valmiiksi. <3 Autossamme matkasi kanssamme Essin tanskalainen kämppis, kämppiksen miesystävä sekä kämppiksen itävaltalainen kaveri. 

Reykjavikin jäädessä taakse saimme nauttia tällaisista näkymistä auton ikkunasta.

Vikissa yövyimme ylibuukkauksen takia guest housessa mökin sijaan. Saimme jo ensimmäisenä iltana katsella revontulia. 

Noin klo 6 aamulla vuokra-automme starttasi kohti Dyrholaeyta, jossa ihastelisimme auringonnousua ja -pimennystä.

"Voidaanko pysähtyä, mä haluan tästä kuvan!"

Dyrhólaey ja auringonnousu oli yksi kauneimmista paikoista, joite olen tähän mennessä nähnyt.

Välillä oli vaarassa kastua.

Stella, mun ja Essin uskollinen matkakumppani, valmiina auringonpimennykseen, joka Islannin aikaan tapahtui klo 8.30 

Vík í Mýrdalj eli Musta hiekkaranta. Ymmärrätte varmaan miksi. 

Rannan jälkeen maisema muuttui hiukan erilaiseksi.

Iltapäivällä saavuimme Jökulsárlóniin

Tää oli peräisin vuoriston jäätiköltä.

Vaihtoehto avaintouinnille

 Noiden liikuskelua ihastelimme jonkin aikaa.

Lauantain ja sunnuntai vietimme Reykjavikissa, joka ei myöskään näyttänyt pahalta. 

Harpa, Reykjavikin konserttitalo

Katukuvaa

Kaikki vaalea juttu on kuivattua kalaa. Ostin tuollaisen pienen paketin tältä tiskiltä ja sattumoisin myyjä jatkoi mulle puhumista suomeksi!

Parittomat hanskat

Lauantaina porkkanakakkua ja kaakaota...

Ja sama kombo uudestaan sunnuntaina, mutta eri kahvilassa! 

Reykjavikin kirkko 

Jos jotain Islannissa osataan niin valaistus! Kuva Kryddlegin hjortu -ravintolasta, jossa söimme päivällisen Essin opiskelukavereiden kanssa.

Ilta jatkui pubissa, jossa tarjoilija väitti, että heillä ei ole ginger beeriä. "Mutta meillä niinku siideriä."  Sitten hän toi pöytään nämä. 

Jotain rakentavaakin toimintaa oli illan aikana havaittavissa :D

Paras tanssilattia löytyi Kiki-baarista!

Tanssimisen jälkeen energiaa hot dogista, josta islantilaiset ovat myös tunnettuja. Kiitos taitaa kuulua presidentti Clintonille, joka on tilannut samaisesta kojusta hodarin!

Vikana päivänä vielä leffaan. Tuo kellonaika tarkoittaa muuten iltakymmentä.

Olisin aika heikoilla, jos pitäisi pelkästään tuon tekstin mukaan löytää pelastusliivi. :D

Lentokone nousi taivaalle yhtä aikaa auringon kanssa.

Islannin matka oli vaatimattomasti sanottuna täydellinen. Kiitos Essille huomaanvaraisuudesta! ;D

Viikko 9: Ei enää mikään pingviini!

Menin aamusta yliopistolle alunperin ajatuksena kirjoittaa blogipostausta, mutta sitten selvisi, että meidän tulisi lukea tunnille eräs artikkeli, jossa oli tehty näytelmäanalyysi. Lueskelin sitä läpi ennen kuin Satu tuli yliopistolle ja upean sään innoittamana ostimme kesän ekat jätskit. Sen jälkeen olikin aika mennä luennolle, jossa teimme analyysia Written on the Skin -oopperasta, josta minäkin tekisin oman analyysini.

Kevään eka jätski!

Illalla oli viimeinen kerta lindy hop –tanssikurssista. Ero ensimmäisen ja viimeisen tunnin välillä oli vaikuttava. Valitettavasti itselle kyseinen tunti oli vaikea, varsinkin kun piti pyörähdellä. Kenties kyse on siitä, että en ole tottunut tanssimaan niin paljoa parin kanssa ja sen vuoksi myös fyysisen kommunikoinnin ylläpito, joka on tärkeää lindy hopissa, ei luonnistunut minulta niin hyvin kuin olisin toivonut. Joka tapauksessa tunti oli hauska ja pääsin onnekseni tanssimaan hetken aikaa myös opettajamme kanssa, koska tällä kertaa seuraajia oli vähemmän kuin viejiä. Tunnin jälkeen vaihdoimme Emmin kanssa tuttuun tapaan kuulumisia.

Tiistaina olin myös yliopistolla, sillä keskiviikoksi tehtävämme oli päättää kurssimme toisen ”kokeen” aihe ja esitellä se muille. Joka tapauksessa tein sitä tiistaina, kunnes tapasimme jälleen kerran Satun kanssa ja menimme syömään yhdessä japanilaiseen Rice-ravintolaan. Illalla Satulla oli vielä luento yliopistolla, jonne minäkin menin jatkamaan vielä hetkeksi opiskelujani.

Kesiviikkona olo oli hiukan haikea, sillä silloin meidän viimeinen oppitunti. Analyysiemme esittely oli varsin rentoa, ja sanoisinkin, että esitelmä oli ensisijaisesti aiheen hyväksyttäminen opettajalla. Omassa analyysissani tarkastelen sitä, kuinka Written on the Skin –oopperassa naispääroolin esittäjä Agnés edustaa ns. toista, huonompaa luokkaa miesten hallitsemassa yhteiskunnassa. Luokka-käsite kuuluu materialistiseen feminismiin ja on peräisin marxilaisuudesta.

Nyt loppu!

Luentomme jälkeen menin yhdessä Honokan, Satun ja Floren kanssa fikaan Södermalmin Fåtöljen fika-herkku vaihtui lohi-pinaattipiirkaksi, Honoka ja Floren nauttiessa kalddkakania.

Päivällinen

 Istuimme kahvilassa niin kauan kunnes minä ja Satu jouduimme jatkaa iltaa Södra Sällskapetiin, johon meillä oli Satun kanssa liput Världens Roligaste Finskakurs med Janne Westerlund -stand uppiin. Kyseessä oli siis ruotsinkielisille tarkoitettu suomen kielen kurssi, jonka opettajana toimi Janne Westerlund. Pientä moitetta pitää antaa baarimikkojen ja tarjoilijoiden tietämättömyydelle: kun menimme sisälle, meille sanottiin että stand up alkaa vasta kahdeksalta. Lipuissamme ja nettisivuillamme luki kuitenkin että juttu alkaa klo 18. Onneksi menimme itse varmistamaan asian baarin kellarikerrokseen/alakertaan, jossa itse Westerlundin toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi. Keskustelumme oli myös hauska, ja se meni suurin piirtein näin:
Westerlund (ruotsiksi): Hej, tulossa kurssille? Tervetuloa! Osaatteko te suomea? (kieli vaihtuu suomeksi:) Okei, hyvä, tervetuloa! Mut te ymmärrätte ruotsia? Hienoa, sit sisään vaan aloitetaan ihan just. Onko teillä nälkä?
Kysyvät katseet ja öää-ääntelyä mun ja Satun välillä, lopulta mä sanon hiukan epäilevästi jooo. Seuraavaksi koomikko pyytää tarjoilijaa antamaan meille lautaset, jotta voimme ottaa buffetista ruokaa. Satun kanssa otamme lautaselle perunamuusia, makkaroita, sipulirenkaita ja monenlaisia kastikkeita ja siirrymme pöytään syömään positiivisesti yllättyneinä. Pian oppitunti alkaa ja selviää, että sana tervetuloa on ruotsalaislle todella vaikea lausua. Poskilihakset ja vatsalihakset saivat tunnin aikana treeniä!

Bubbelia eli kuoharia ennen keikkaa

Ääntämisohjeita

Opetustilanne käynnissä

Oppitunnin jälkeen otimme yhteiskuvan Westerlundin kanssa ja siirryimme yläkerran puolelle odottamaan, kunnes varsinainen stand up -keikka alkaa. Lavalla selitti mm. Elina Du Rietz, Fernando ja Martin Krantz. Pääsimme tosiaan stand up -iltaan sinne ilmaiseksi sisään, minkä lisäksi Westerlund lahjoitti meille kummallekin peräti kahdet vapaaliput halin kera. Tuli hiukan hemmoteltu olo. :D

Hauskan päivän jälkeen piti torstaina kuitenkin jatkaa opiskelua keväisessä yliopistossa.

Viikonloppuna oli spesiaalimpaa ohjelmaa, osallistuin Kårsdragetin treeniviikonloppu Holkenissa, josta orkesterille oli vuokrattu (ymmärtääkseni) partiolaistoimintaakin pyörittävä päiväkoti.  Jos pitäisi tiivistää viikonloppu sanoihin niin käyttäisin sanoja treeniä, ruokaa ja rentoa juhlimista. Viikonlopun tunnelmat kuitenkin paremmin kuvista. Lauantaina meidät uudet jäsenet eli "pigviinit" otettiin mukaan ihan virallisesti orkesteriin, eli saimme oikein omat jäsennumero, t-paidan ja uniformun pienen rastiradan suorittamisen jälkeen. Yhtenä tehtävänä oli mm. kasata nuottiteline ja kytkeä vahvistin päälle, toisella rastilla käsiteltiin Kårsdragetin moninaista historiaa. Suoriduimme kuulemman erittäin hyvin oman pienen ryhmäni kanssa. 

Sway with me

Viikonlopun ohjelma

Salimme

Treenivideon kuvausta metsässä, koska niin voi tehdä.

Välipalaa

Kårsdragetin oma biisi, joka on nimestään huolimatta ruotsiksi. 

Perinteinen alkukattaus

Iltaisin vapaata tanssimista ja jammailua

Lauantain Melodifestivalen vaati alkoholittoman bubbelin

Mun uusi t-paita ja uniformu mitaleineen.

Opin eräästä kirjasta, että niin kauan kuin jalat ovat väsyneemmät kuin pää, niin ihminen ei ikinä tule sairastumaan stressin takia. Jos se on totta, niin tää viikonloppu lisäsi ainakin muutaman lisävuoden omaan elämääni! :D

Kram, Ninni :)

Viikko 8: Ai ilmaiseksi?

Okei, mun tavoite kirjoita kerran viikossa ei ihan toimi. Toisaalta ehkä se on hyvä merkki, ettei ehdi? Että on oikeasti tekemistä täällä? Enivei, palataan siis ajassa taaksepäin viikkoon 8. Tai ei, yks juttu ennen sitä: postauksissani muutama nimi on toistunut useamman kerran, joten on hyvä päivittää, ketkä on kyseessä. Jos et jostain syystä ole kiinnostunut tietämään näistä mahtavista ihmisistä, hyppäähän kohtaan Tästä viikosta! :)

Aloitan kurssikavereistani. Satu on kotoisin Suomesta, mutta opiskelee Ruotsissa venäjää. Kyllä, luit oikein. Satun kanssa tutustuimme toisiimme kun kohtalon tahdosta istuessani hänen viereensä teatteritieteen kurssilla. Honoka on taas kotoisin Japanista ja on Erasmus-ohjelman vaihtari, kuten suurin osa Tukholman vaihtareista. Kotimaassaan hän opiskelee kielitieteitä. Vaihtarina hän opiskelee vain mielenkiintoisia kursseja, kuten kyseisen teatterikurssin ja viikinkikurssin. Flore on kotoisin Ranskasta, jossa opiskelee taidehistoriaa. Hänen kanssaan olen opiskelujen suhteen eniten tekemisissä, sillä hän on valinnut samat kurssit kuin minäkin.

Sitten muut, eli suomalaiset :D Inga ja Helmi opiskelevat viittomakieltä niin vaihtareina kuin ”tavallisina” opiskelijoina Suomessa. He siis tulevat samasta ammattikorkeasta ja jakavat Tukholmassa asunnon. Heihin tutustuin orientaatioviikolla kampuskierroksella.  Emmi tutustuminen oli hiukan erilainen juttu. Emmi opiskelee täällä Tukholmassa kulturvetenskapia, pääaineenaan on journalismi. Miten me tapasimme? Tarkkana: vuokranantajani Mirkan tyttären (Fanny) ystävän (Carla) ystävän (Hanna) kautta. Hanna järjesti silloin ekalla viikolla ne läksiäisbileet, joihin Carla otti minut mukaan. Hannan kuullessa mitä minä opiskelen, hän suositteli minun ottavan yhteyttä Emmiin, joka ehti kylläkin ottaa yhteyttä minuun eka. Emmi lähtee kuitenkin työharjoitteluun Suomeen kevääksi, joten me emme valitettavasti enää Tukholmassa nähdä tänä keväänä. 

Tästä viikosta!

Maanantaille on tullut jo tietty kaava: aamu rauhassa, iltapäivällä luento, illalla lindy hoppia, jossa meille paljastui, että lindy hopissa on 6- ja 8-tahtisia askelia, ja jokaisen kappaleen alussa sun parisi pitäisi osata ilmaista, mitä tanssitaan. Haastetta kerrakseen! 

Tiistaina olin täysin vapaana, joten ajattelin ensin meneväni elokuviin. Noh, kun tarjontaa on yhtä paljon kuin Tukholmassa, päänuppi ei osaa päättää. Sitten Mirkka tarjosi ohimennen ajatuksen, että voihan sitä mennä tällaisina harmaina päivinä museoon. Niinpä päätin vihdoin ja viimein mennä must visit –kohteeseeni Fotografiska-valokuvamuseoon Slussenilla. Siellä viihdyinkin monta tuntia ensin katsellen valokuvia ja sitten museon kahvilassa, jossa on mielestäni yksi hienoimmista näkymistä Tukholmassa. Illalla tapasin Satun, jonka kanssa kävimme kaupassa ja jonka luokse menimme tekemään ruokaa. Viimeistään tässä vaihessa voin sanoa, että ruotsalaiset (tai tukholmalaiset) pitävät kukkaruukkuja, käsipyyhkeitä ja tabletteja (niitä lappusia ruokapöydällä) hyvin tärkeänä osana sisustusta. 

Kokkailun lopputulos

Keskiviikkona jälleen yliopistolla, ja aiheena oli ruotsalainen (feministinen) teatteri. Tunti alkoi hiukan ikävillä uutisilla. Opettajamme nimittäin kertoi hänen äitinsä kuolleen viikonloppuna. Hän selitti tunnin alussa, miten kaikki oli tapahtunut ja sen jälkeen pahoitteli, mikäli hän sekoilisi sanoissa. Ensin sanoi ensin miettineensä, että peruisi koko tuntimme, mutta päätti silti yrittää. Oli muuten ristiriitainen tunne, kun halusin osoittaa opelle empatiaa, mutta koska kyseessä on kuitenkin opettaja, mikään halaaminen tai ”voi ei, kamalaa” -lausahdukset ei kuulu asiaan. Opettajamme piti minun silmissä kaikesta huolimatta hyvän oppitunnin. Ja hauska sattuma: hän mainitsi, että ruotsalainen näyttelijä-koomikko Lo Kauppi on merkittävä vaikuttaja, josta olisi dokkari Tempo -dokumenttifestivaalin ohjelmistossa kyseisestä naisesta. 

Torstaina oli hiukan erilaisempaa ohjelmaa, kun menin illalla katsomaan Satun ringette-ottelua. Jos joku ei tiedä, mitä se on, niin se on kuin jääkiekkoa, mutta mailassa ei ole lapaa ja kiekon tilalla on sininen rinkula. Peli pelattiin Ulriksdalissa ja vastassa oli Sollentuna. Sain hyvät ohjeet, miten päästä perille ja ehdin paikalle hyvissä ajoin. Peli oli mielenkiintoinen, mitä nyt tuomarit tuntuivat keskeyttävän pelin jatkuvasti ja antavan jäähyjä aiheettomasti Satun joukkueelle, joka silti voitti pelin.

Perjantaina tapahtui vihdoin ja viimein asia, jota olin kenties vähän vitkutellut: menin kuntosalille! Kyseinen sali avattiin helmikuun lopussa Fitness24seven Södermalmilla. Sen ryhmäliikuntatunneille pitää varata netin kautta paikka etukäteen ja  vasta tälle perjantaille sain oikeasti paikan enkä jäänyt vain jonotuslistalle. Ja ensimmäisenä pääsin testaamaan Bodypump-tuntia. Ajatuksena oli osallistua entuudesta tutulle ryhmäliikuntatunnille, että näkisin miten homma toimii. Sen jälkeen katsoin, että Aria, eli varmaan semmonen ihan tavallinen ruotsalainen naisvetäjä. Arvaatte varmaan, että näinhän ei tietenkään ollut: vetäjä oli ulkomaalainen, pelkkää lihasta oleva ja englantia puhuva mies. Kaappi on adjektiivi, joka hänestä ensimmäisenä tuli mieleen. Eipä siinä mitään, hän oli ihan mahtava ohjaaja ja yläkroppa oli aika turta seuraavina päivinä (huomaa monikko).

Kesäkuntoon 2015?

Perjantai-iltana osallistuin Ingan ja muiden vaihtareiden kanssa Tempo-dokumenttifestareiden Where Dreams Cross –lyhytdokumenttinäytökseen, joka sisälsi neljä lyhytelokuvaa. Näytöspaikka ei kuitenkaan ollut mikään elokuvateatteri, vaan Slussenin ja Gamla Stanin välissä sijaitseva alikulkutunneli! Hyväntuuliset järjestäjät toivottivat meidät tervetulleiksi ja tarjosivat kaakaota, joka on selvästi ruotsalainen juttu. Se kuitenkin lämmitti hyvin sen tunnin ajan, mitä näytös kesti. 

Ilmaiset tarjoilut jatkuivat, sillä Slussenin metroaseman edessä Ruotsin eri kirkot tarjosivat ilmaiseksi lettuja, teetä, kahvia ja karkkia. Ihan muuten vaan. Saanko vaatia tällaista toimintaa myös Suomeen? Kun vihdoin jokainen kahdeksan hengen ryhmästä oli saanut oman osuutensa syötyä, suuntasimme kiinalaisen Lein opastuksella Södermalmin yhteen näköalapaikkaan. Sillä hetkellä hiukan harmitti, etten oikea kamera ollut mukana. Toisaalta, jotkut asiat pitkää vain kokea, ei kuvata. 

Epätoivoinen yritys.

Lauantaina etsin jälleen uuden ja kotoisan kahvilan Södermalmilta, jossa voisin viettää päivän ja opiskella. Lilla Cafeet på Söder tuli tämänkertaiseksi kohteeksi. Ajattelin ottaa riskin ja testata, miltä maistuu vuohenjuustosalaatti punajuurella, saksanpähkinöillä ja hunajalla. Voin sanoa, että erittäin hyvältä!

Satu saapui hiukan ennen kahvilan sulkemista ja menimme seuraavaan kahvilaan fikalle Gunnarssons-kahvilaan. Siellä viihdyimme sen verran hyvin että unohdimme seurata kelloa ja melkein unohdimme  Lo Kauppi -dokumentin alkavan.  Onneksi ryhmäämme kolmas osakas Inga soitti ja kysyi, missä olemme, dokumentti alkaa vartin päästä. Viidessä minuutissa seisoimme Victorian elokuvateatterissa.

Oma annos omenapiirakkaa vaniljakastikkeella, Satulla pekaanitoffeepiirakkaa.

Raikkaan, hauska ja kaunistelemattoman dokkarin loputtua itse tekijät esittäytyivät ja vastailivat katsojien kysymyksiin. Sen jälkeen menimme tyttöjen kanssa syömään kasvisravintolaan Chutney, jota oli netissa kehuttu ja olin varannut netin kautta meille pöydän. Varaus oli hiukan epävarma, sillä en saanut mitään vahvistusviestiä, mutta listasta löytyi kuitenkin nimeni ja saimme pöydän muuten ihan täydestä ravintolasta. Me kaikki kolme tilasimme kasvishampurilaiset, jonka näkö ja maku huijaisi todellisia lihansyöjiäkin. 

Sunnuntaina lämpötila kohosi +16 ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Totta kai silloin oli pakko mennä kävelylle. Lähdin Slussenilta Långholmeniin ja sieltä Västerbron sillan kautta Kungsholmeniin. 

Kävelin yksinäni aamupäivän, mutta iltapäivällä Inga soitti ja kysyi, josko olisin innokas fikamaan. Upean sään vuoksi menimme kuitenkin ensin Gamla Staniin veden ääreen istumaan. Pilvien lähestyessä siirryimme sisätiloihin rentoon kahvilaan. Kauaa en voinut kuitenkaan olla, sillä menin vielä illan tanssitreeneihin yliopistolle. Uusi tanssimme oli I left my heart in San Fransisco, jonka voin sanoa oikeasti osavaani tuon yhden treenin jälkeen. Jazz-tanssin harrastamisella on varmasti jonkinlainen vaikutus asiaan. :D

Tähän loppuun vielä pari maisemakuvaa Nackasta:

Kram, 

Ninni :)