Viikko 2: Ei pelkoa koti-ikävästä

19.1.  1 / 70 000

Eka virallinen yliopistopäivä! Aivan ensimmäiseksi kävin rekisteröitymässä toisessa periodissa (=jakso) alkavalle elokuvakurssille, Postcolonial Perpectives on Audiovisual Media. Olin jotenkin saanut päähäni, että koska kurssini järjestetään Filmhusetilla, siellä tapahtuisi myös rekisteröityminen. Ehei. Se tapahtuikin JMK:n eli Journalismin, median ja "kommunikaation"rakennuksessa. Ne eivät sijaitse kaukana toisistaan, että sinällänsä moka ei ollut paha. Noloa oli kuitenkin se, että löysin Filmhusetilta käsiini miehen, jonka etunimi oli sama kuin etsimälläni vaihtokoordinaattorillani ja aloin puhumaan hänelle rekisteröitymisestäni. Ensin hiukan häkeltyneenä hän kuunteli asiani, mutta sitten hän vain nauroi lempeästi mokalleni ja neuvoi minulle reitin oikeaan paikkaan. Hups.

Löysin lopulta JKM:n rakennuksen, jossa olikin erittäin hyvät opasteet oikeaan huoneeseen. Nopean rekisteröitymisen ja koordinaattorin yleisten kysymysten jälkeen siirryin luottavaisin mielin Tukholman yliopiston Frescati-kampusaluetta.  Koordinaatori, jolla oli suomalainen sukunimi, rekisteröi minut Performance Studies, Focusing on Gender and Feminism –kurssille ja tulosti muutamia tarvittavia paperit. Olinvirallisesti rekisteröitynyt Tukholman yliopistoon opiskelijaksi!

Rekisteröitymisen jälkeen liityin kampuksella myös Tukholman yliopiston opiskelijayhdistykseen eli SUS:iin, mikä on ainoa tapa saada opiskelija-alennuksia. Liittyminen maksoi vain 100 kruunua, joten se kannatti tehdä saman tien. Lopullinen kortti tulee sähköpostitse, mutta sen voi jälkikäteen tilata myös perinteisenä muovikorttina.


Orientaatio eli perehtyminen yliopistoon järjestettiin Aula Magnassa klo 17-21. Itse orientaatio alkoi tutuilla sävelillä, nimittäin Abban Mamma Mialla. "Kyllä, miten muutenkaan? Ja kyllä, me ruotsalaiset kuuntelemme Abbaa." Me saimme kuulla muutakin ruotsalaista musiikkia, sillä jokaisen puhujan vaihtuessa soitettiin aina jokin ruotsalainen biisi, jonka esittäjä piti tunnistaa/arvata Orientation Quiz –tietovisan vaihtoehdoista. Muina hauskoina yksityiskohtina jäi mieleen terveydenhoitajan nuorekas puheenvuoro, SUSin lyhyen koreografian opetus sekä se, että yliopistossa on 70 000 opiskelijaa.

Vaikka orientaatio oli hauska, niin onneksi välissä oli noin tunnin tauko. Sen aikana sai kiertää eri messukojuja, joissa mm. eri järjestöt puhuivat omasta toiminnastaan. Lisäksi yliopisto tarjosi meille kasviswrapit, mehua sekä kahvia ja teetä, mikä oli heiltä hyvin fiksua.

Orientaation päätyttyä piti käydä hakemassa yliopiston oma kortti, joka toimii myös kirjastokorttina ja tunnisteena esim. tulostinta käytettäessä. Samalla tapahtui jotain todella outoa: tapasin toisen Vaasan yliopiston opiskelijan! Olin koko ajan luullut, että olevani ainoa. Vaihdoimme pikaisesti muutaman sanasen ennen kuin lähdin Nackaa kotia kohti.

20.1. KIERTÄMISTÄ

Jälleen yliopistolle! Päivä alkoi klo 12 kirjaston infolla ja kierroksella, joka nyt näin jälkikäteen sanottuna ei ollut niin hyvä kuin olisin toivonut. Muutama käytännönjuttu siinä tietysti selvisi, mm. mistä varatut kirjat löytyvät ja että kirjastoon saa syödä omia eväitä, kunhan ne eivät ole isoja aterioita.

Info kesti alle tunnin, joten päätin osallistua vielä SUSin järjestämälle kampuskierrokselle. Siellä tapasin sattumalta kaksi suomalaista viittomankielen opiskelijaa, Ingan ja Helmin, joiden seurassa kierros sujui nopeasti jutellen.

Kierroksen jälkeen päätin palata kotiin ICA Maxi –kaupan kautta, jossa oli ihanan rauhallista tehdä ostoksia. Aiemmin olin kai käynyt kaupassa juuri ruuhka-aikaan, jolloin asiakkaat ovat kulkeneet keskittyneesti kauppalistat käsissä ja kärryt täynnä ruokaa.

21.1. PUBIKIERROS

Aamupäivällä opettelin asuntoalueemme pyykkituvan käyttöä Mirkan kanssa. Itse koneiden käyttäminen oli yksinkertaista, mutta varaus sekä tieto siitä, mitkä koneet ovat käytössä, oli hiukan monimutkaisempaa. Pesukoneiden lisäksi pyykkituvassa oli kuivausrumpuja sekä kuivauskaappi, jota pääsin myös testaamaan.

Illalla menin Ingan ja Helmin sekä heidän ystävänsä Lein kanssa kampukselle Pubikierrokselle, johon kuuluivat yliopiston kolme pubia. Tapasimme toisemme sosiaalitieteilijöiden Café Bojan –pubissa, jossa meno oli vilkasta ja äänekästä. Todellinen bilepaikka, jonne ihmiset joutuivat ihan jonottamaan. Bojanista jatkoimme luonnontieteilijöiden Gröna Villaan, joka oli edelliseen paikkaan verrattuna ankea kouluruokala. Kenties siksi, että siellä oli nimenomaan tarjolla juoman lisäksi ruokaa. Kolmas ja viimeinen paikka oli Gula Villa (kuva otsikon alla), jossa tunnelma oli samanlainen kuin rennoissa kotibileissä: ihmiset istuivat sohvilla juttelivat pienissä porukoissa rauhallisesti. Gula Villa oli ulkoa vaikuttava lumisine kattoineen ja puineen, mutta sisältä se oli mielestäni todella kotoisa. Ehkä siksi, että sen toiminnasta vastaa humanistit? Kaiken kaikkiaan ilta oli kiva kokemus, sain tutustutta niin uusiin paikkoihin kuin ihmisiinkin eri puolilta maailmaa. Ja jotta omat juuret eivät varmasti unohtuisi, törmäsimme tyttöjen kanssa myös suomalaiseen Joeliin jo Bojanissa.

22.1. WELCOME PARTY 

Tulin pubi-illasta tämän päivän puolella, joten aamutoimet venyivät hiukan. Ennen illan ohjelmaa kävin ulkona kiertämässä hetken aikaa Nacka Strandia. Kiitos lumen, kävelylenkkini maisemat olivat varsin upeat.

Sosiaaistuminen jatkui taas illalla, kun luvassa oli kansainvälisten opiskelijoiden tervetuliaisjuhlat, The Welcome Party, jonka järjesti jälleen SUS. Vielä keskiviikkona olin hiukan kahden vaiheilla, lähdenkö. Menisi kuitenkin taas myöhään, paljon porukkaa, ei mikään bilefiiliskään. Torstaina tunne oli kuitenkin onneksi erilainen. Ja olisihan se outoa, jos ei omiin tervetuliasjuhliin menisi!

Bilepaikkana oli Café Opera, julkkisten suosima, tyylikäs yökerho, jonne ilmoittautuneina vaihtareina pääsimme nyt ilmaiseksi sisälle noin tunnin jonottamisen jälkeen. Onnistuimme Ingan, Helmin ja Lein kanssa pääsemään silti hyvään väliin, nimittäin jono ulkona oli todella pitkä. Ja toisin kuin Suomessa, niin Ruotsin baarijonoissa ei saa juoda mitään. Portsarit kävivät muutamalta tyypiltä ottamassa juomat pois heti kun sellaisia bongasivat. Portsarit muutenkin olivat hyvin jämptin oloisia. Leitä ja mua kohtaan portsarit toimivat kuitenkin reilusti: he katkaisivat jonon juuri minun edestäni, jolloin vain Helmi ja Inga pääsivät jonossa ns. seuraavaan vaiheeseen eli portaille jonottaa. Kun portsari huomasi meidän olevan samaa porukkaa (vilkutin Ingalle kenties hiukan pettyneenä), he päästivät vielä Lein ja minut myös portaille.

Jonotimme vielä hetken 30 kruunun narikkaa ennen kuin pääsimme sisälle. Joku porukastamme totesikin, että toivottavasti tää oli jonottamisen arvoista. Kävimme tiskin kautta ostamssa yhdet juomat, joiden hinnakkuus ei houkutellut minua tilaamaan uudestaa. Juomat käsissämme siirryimme kohti todella täyttä tanssilattiaa, ja pikkuhiljaa saimme tunnelmasta kiinni. Viimeistään se tapahtui sillä hetkellä, kun ilmaan lennähti valkoisia konfetteja.

Illan aikana tulimme kohdanneeksi myös kampuskierrokselta tutuksi tulleisiin tyyppeihin, joiden kautta tutuistumme jälleen uusiin vaihtareihin mm. Norjasta, Italiasta ja Ranskasta. Eräs illan hupaisimpia hetkiä oli se, kun ainakin 20 ellei 30 vuotta vanhempi mies tuli minun luokseni ja kysyi, osaanko salsaa. Sanoin etten osaa. "Come on", sanoi mies ja käsi ojensi kätensä sen merkiksi, että hän voi opettaa. Hetken päästä hän pyörittelikin sangen vakuuttavasti minua tanssilattialla, kunnes lopetti tyylikkäästi taivutukseen. Hän olisi halunnut jatkaa tanssimista kanssani, mutta hiukan häkeltyneenä totesin tällä kertaa. Mies jatkoi kiltisti salsaamista uusien naisten kanssa.

Ja mitäpä se olisi tämäkään päivä ollut ilman suomalaisia, joita seisoi niin baarijonossa, istui pöydissä ja jutteli vessassa. Eräskin poika, joka oli ulkoisesti aasialaisen näköinen, paljastui olevan suomalainen. Hänen ruotsalainen kaveri selitti minulle, että "hän esittää yleensä vaihtaria, koska hän voi. Mut esitä sitten etten kertonut tätä!"

23.1. SUOMI EDUSTETTUNA

Tämän päivän tavoitteena oli hankkia ensimmäiset kurssikirjat. Kirjastosta ne oli jo lainattu, eikä niitä saisi kuin vasta helmikuun loppupuolella. Silloin se olisi myöhäistä, sillä täällä opiskelijan pitää lukea kirjoja ennen kuin kurssi alkaa. Täällä siis opiskelet asiat ensin itse, vasta sen jälkeen oppitunnilla.

Suuntasin jälleen kerran yliopistolle ja nyt sen kahteen kirjakauppaan, jotka sijaitsevat kampusalueella aivan vierekkäin. Ensimmäisenä kävin Campusbutiken-kirjakaupassa, jossa myydään käytettyjä kirjoja. Sieltä sain n. 190 kruunulla ensimmäisen Theatre and Feminism –kirjan. Käyntini Akademibokhandeln-liikkessä ei ollut yhtä onnekas. The Room of One's Own oli loppu, mutta pystyisin ostamaan sen keskustasta ketjun toisesta liikkeestä. Päätin tehdä sen seuraavana

Astuessani ovesta ulos ja ottaessani muutamia kuvia lumisesta kampusalueesta törmäsin sattumalta Ingaan ja Helmiin, jotka oliva juuri päässeet pois luennoltaan. He kysyivät, olenko tulossa SUSin Epäviralliseen infotilaisuuteen. Olinhan minä, vaikka olin sekoittanut päivät keskenään. Pian istuimme salissa, me ja aika moni vaihtari. Mikä surkuhupaisaa, niin sanoisin että yksi neljäsosa kuulijoista oli suomalaisia. Olemmeko tunnollisia vai halukkaita oppimaan? Who knows. Infotilaisuus oli erittäin hyödyllinen, minkä vuoksi oli todella sääli että se järjestettiin näin myöhään ja vain murto-osa vaihtareita oli sitä kuulemassa.

24.1.  SUOMI MAINITTU!

Mitä lauantaina kuuluu tehdä? Mennä kaupungille! Lähdin metsästämään toista kurssikirjaani Mäster Samuelsgatanin Akademibokhandelnilta. Kauppa oli iso, sen sisällä oli oma kahvila. Kahvilan vieressä oli esiintymislava ja nouseva katsomo, jossa muutamia ihmisiä istui odottavan näköisenä. Tulin sopivaan aikaan, sillä pian alkaisi ilmeisesti tapahtua jotain. Nopeasti selvisi, että kyseessä olisi jonkinlainen kirjailijavierailu. Etsin tarvittavan kurssikirjani ja kiertelin hetken ympäri kirjakauppaa, ennen kuin jäin täpötäyden yleisön takariviin seisomaan ja katsomaan, mistä on kyse. Kirjailija oli Ebba Witt-Brattsröm, kirjallisuuden professori, jonka kirja Stå i berdd kertoi 70-luvun naisista, miehistä ja kirjallisuudesta. Puhujana hän oli lempeä, vakuuttava ja kuvaileva. Lisäksi hän päätyi ylistämään suomenruotsalaista kirjailija-taiteilijaa Henrik Tikkasta. Suomi mainittu!


Kävellessäni kirjakaupasta pois kohti asemaa menin apteekin ohi. Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi mennä sisälle ja ostaa suihkutettavia silmätippoja. Näin talvella pienikin tuuli tai väsymys saa silmät heti punoittamaan. Ehdin vain hetken olla apteekin sisällä, kun nuori miesmyyjä tuli kysymään, tarvitsenko apua. Parin sekunnin aikana päätin, että mennäänpä tällä kertaa ruotsilla. "Hej, ja! Ööhm, jag söker.. ööm.. ögönspray?"  Hetken hiljaisuus. "Puhuksä suomee?" Hiljaisuus. "Ai. Joo?" "Okei! Eli silmiin jotain..." Että näin.

Kun palasin Slussenin asemalle, aloin miettiä, mitä aseman toisesta päädystä löytyy. Kävelin ulos, jossa näkyi pieniä katuja ja ihania putiikkeja. Päätin pysähtyä hetkeksi Tukholmasta lähes joka kulmalta löytyvään Espresson House –kahvilaan maistamaan vielä heidän versiota kookospallosta.

25.1. KÅRSDRÅGET

Sunnuntaina aloin lukea kurssikirjallisuutta. Todella mielenkiintoista tekstiä naisten asemasta teatterin eri aikausilla, silti aivan liian paljon nimiä muistettavina. Mutta oppimaanhan tänne on tultu!

Maanantain orientaatiopäivänä oli tosiaan pienimuotoiset messut, jonka yhdestä kojusta sain mainoksen yliopiston omasta liveorkesterista ja sen tanssiryhmästä nimeltä Kårsdraget och Baletten Kårsetten. Ne, jotka minut tuntevat henkilökohtaisesti, tietävät minun soittaneen poikkihuilua sekä harrastaneen vähän kaikenlaista tanssia. Noh, päätin mennä katsomaan ryhmän avoimia harjoituksia ja nimenomaan tanssiharjoituksia. Yliopiston Allmanhusetille päästyäni vilkuilin hiukan hermostuneena, kun soittajat kokosivat soittimiaan. Hetken päästä Carolina, sama nuori nainen, joka minulle mainoslappusen oli antanut, tuli paikalle ja toivotti tervetulleeksi mukaan. Hän kyseli, kuinka kauan olen tanssinut ja mitä lajeja. Useampaa tanssilajia jonkin verran kokeilleena olin kuulemman juuri sopiva joukkoon.  "Sama juttu minulla. Ja sinä tiedät kyllä, jos sinusta ei ole tähän. Sinä huomaat sen heti tai viimeistään ensi kerralla. Ne, jotka lopettaa, eivät tule ikinä kolmansiin treeneihin."

Harjoituksemme alkoi klo 17 ruotsalaisittain fikaamalla eli kahvilla/teellä sekä leivonnaisella, joka tässä tapauksessa oli Carolinan leipoma "yksinkertainen suklaakakku." Sen jälkeen pieni porukkamme (tällä kertaa vain 5, parhaimmillaan voi olla 15) oli kasassa ja aloitimme harjoittella koreografiaa, fulla sjöman, humalainen merimies. Kyseessä oli niin perinteistä jazzia kuin olla ja voi. Puolentoista tunnin harjoittelun jälkeen tuli tauko ja yhteinen infotilaisuus soittajille ja tanssijoille. Infotilaisuuden aikana porukka muistutti enemmän pientä innostunutta teatteriryhmä, sillä aina hiukankin positiviivisen asian kuullessa porukka taputti ja oli huudahti "Jaa!" Tämä tapahtui myös silloin, kun esittelin itseni muille ja kerroin tulevani mukaan tanssijaksi. Ja kuinka ollakaan, minun jälkeeni esittäytyi soittaja oli myös suomalainen JP! Ei täällä Suomesta ei pääse eroon – vaikka haluaisitkin. En vielä tiedä, mitä mitä mieltä itse olen tästä suomalaisuuden yleisyydestä...

Infon loputtua tanssimme kerran livemusiikin tahdissa koreografian läpi. Pärjäsin kuulemman ensikertalaiseksi oikein hyvin. Fiilis oli kieltämättä huikea. Seuraavaa sunnuntaita odotellessa! :)

***

Tulipa jälleen pitkä teksti. Onnittelut, mikäli jaksoit lukea kokonaan! Ja jos et, niin älä huoli, ei tämä täältä mihinkään katoa. :) 

Kram! 

Ninni

Viikko 1: Tukholma tutuksi

Ensimmäinen näkymä Tukholmasta

                          

Mitä tapahtui ekalla viikolla? Minäpä kerron – enkä kovinkaan lyhyesti:

11.1. NACKA..?

Selvisimme äitini kanssa hyvin Mariella-laivalla Tukholman Stadsgårdenin satamaan. Laivan kahviossa söimme aamupalaa ja ihastelimme lumisen kaupungin rantakallioita ja rakennuksia. Satamasta valikoimme taksin, jonka kuskille kerroin olevamme menossa Nackaan Sitten iski hämmentävä tilanne: ruotsia puhuva kuski ei tiennyt koko paikkaa. Annoin tarkan osoitteen, mutta kuski ei edelleenkään tuntunut tietävän, mihin hänen pitäisi mennä. Hetken aloin jo epäillä, olenko itse mokannut pahemman kerran osoitteen kanssa. Onneksi navigaattori kuitenkin löysi osoitteen ja lähdimme liikkeelle. Kuskimme ajoi noin 10 minuutissa Jarlabergiin. Kun pääsimme asutoalueelle, hän halusi, tai no oikeastaan vaati, jättää meidät juuri oikean talon kohdalla pois. Hän kuitenkin kohteliaasti lopetti laskuttamisen heti asuntoalueelle tultaessa. Kuski jopa kysyi apua yhdeltä asukkaalta, ennen kuin tunnistimme oikean rakennuksen.

Lumi oli satanut yön aikana.

Hetken päästä seisoimme jo uudessa asunnossani, jossa oli minulle valmiina oikeastaan lähes kaikki muu paitsi omat henkilökohtaiset tavarat. Ihana vuokranantajani ja samalla tulevan kämppikseni Mirkan kanssa hetken juttelimmekin yleisesti käytännön jutuista. Koska äidilläni oli kuitenkin samana iltana paluulento Tukholmasta Suomeen, lähdimme käymään läheisessä isommassa ICA Maxi –ruokakaupassa. Ensimmäisenä vastaan tuli seinä, joka oli täynnä pieniä skannereita, jollaisen jokainen asiakas näytti ottavan mukaansa. Myyjä selitti meille, että skannaus on itsepalvelukassaa varten. Jotta pystyisi skannaamaan, täytyisi olla ICA-kortti, mutta ilman ruotsalaista personnummeria en sellaista voinut kuitenkaan hakea. Skannaus sai jäädä tälla kertaa väliin. Tuon jälkeen ihmettelimme mm. miten hedelmien punnituksen ja leikkelepakkausten kanssa toimitaan.

Matkalla kauppaan

Kun palasimme takaisin asunnolle muovikassien kanssa, samalla ulko-oven avauksella tuli sisälle vanhempi mies. Nopeasti hän hoksasin minun olevan uusi asukas ja esitteli itsensä perinteisesti kätellen. Tyylikäs herrasmies kyseli ruotsiksi, kuka olen, mistä tulen, missä asun ja mitä teen täällä. Ei kuitenkaan tunkeilevasti. Hän toivotti minut tervetulleeksi taloon ja jatkoi matkaansa hissillä omaan asuntoonsa. Vasta uudessa kodissani selvisi, että kyseinen mies on näyttelijä – samoin kuin hänen vaimonsa.

Saatoin äitini Jarlabergistä bussilla Slussenin asemalle, josta kuljimme tunnelbanalla (eli metrolla) T-Centralenille (päärautatieasema). Vinkki kaikille Tukholman metroasemille: varmista aina,  mistä suunnasta sinun kannattaa mennä ulos! Me menimme väärältä puolelta, mutta kysyttyämme pariin otteeseen apua Stockholm Lokaltrafiken (=SL) henkilökunnalta, pääsimme Arlanda Expressin lähtölaitureille. Hyvästelyn hetkellä ei sanoja ollut kovinkaan montaa jäljellä. Junan lähdettyä ja sseisoessani yksin laiturilla olo ristiriitainen: mä olen oikeasti nyt täällä, ilman mitään entistä turvaverkkoa. Kaikki on vasta alussa. 

Ennen kuin palasin takaisin uuteen kotiini, kävin Mirkan vinkistä tarkastamassa läheisen Nacka Forum -ostoskeskuksen. Siellä ensimmäinen kohtaaminen tapahtui miespuolisen kosmetiikkamyyjän kanssa, joka ovelasti kutsui minut luokseen "Hej, ursäkta..." -lauseella, joka jatkui mm. "onpa sulla upeat silmät" -kehulla. Ovela myyntikikka tai ei, mutta hän kyseli kiinnostuneen oloisena samoja kysymyksiä englanniksi kuin mitä naapurini oli vain pari tuntia aiemmin esittänyt, Lisäksi myyjä toivoi, että jos käyn Forumissa, niin minun kannattaa ihmeessä tervehtimään. 

Illalla istuimme yhdessä iltaa Mirkan ja hänen tyttärensä Fannyn kanssa syöden sipsejä ja dippiä sekä katsomalla ruotsalaisen, tositapahtumiin perustuvan Snabba Cash II. Se toi esille Tukholman ns. rikollista, raaka puolta. Raju leffa, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen. 

12.1. NACKA FORUM, igen

Menin seuraavana päivänä uudestaan Nacka Forumiin shoppailemaan. Edellisenä päivänä menin bussilla ostoskeskukseen, mutta nyt kävelin sinne lumisessa säässä. Matka kestää n. 10-15 min suuntaansa. Vaikka hinnat näkyvät kruunuissa (esim. 100kr -> n. 10€), tieto alennetusta hinnasta kutkutteli huomattavasti enemmän vilkaisemaan jokaisen vaaterekin huolellisesti läpi. Toki ostin oikeasti tarvittavia juttuja, kuten pumpulipuikkoja ja (herätys)kellon. Shoppailun ohjella testasin Forex-rahanvaihtoa, mikä onnistui varsin kätevästi.

13.1. ÖSTERMALM (+ Stureplan)

Aamu alkoi kävelemällä Nacka Strandin sataman "laivapysäkille", josta kulkee Sjövägen-linja muutaman välipysäkin kautta matkustin SL-kortilla kaupunkiin Östermalmin Nybroplanille. Samalla alueella sijaitsee myös Filmhuset, jossa tulen opiskelemaan elokuvakurssini. Tein lyhyen visiitin Kungliga biblioteketiin (Ruotsin Kuninkaallinen kirjasto), jossa pystyi aistimaan tiedon määrän. Kirjaston sisälle ei muuten saa mennä ulkovaatteiden tai laukkujen kanssa, vaan ne pitää jättää ilmaiseen garderobiin.

Östermalmilla minut pysäytti tyypillinen työmies oransseissa haalareissa. Hän kysyi (mielestäni) itäeurooppalaisella aksentilla englanniksi, että missä mahtaa sijaita lähin metropysäkki. Ennen kuin ehdin vastata muuta kuin "Ööm, ", kunnes hän jo kysyi olenko puolasta. Sanoin että en ole, mutta olen juuri muuttanut tänne enkä ole ehkä paras neuvomaan, mutta voin yrittää. Annoin hänelle varmuuden vuoksi toisen Tukholman yliopistolta nappaamistani ilmaisista kaupunkikartoista, ihan vaan just in case. 

Ilta sai myös uuden käänteen, kun Fanny ja hänen eksoverttinen ystävänsä Carla tuliva asunnolle. Vaikka Mirkan kanssa puhuimme, että ruoka ei kuulu vuokraani, tulin jälleen kerran kutstuksi syömään mm. erilaisia makkaroita, juustoja ja avokadoja. Ruotsalaista perinnettä pidimme yllä syömällä jälkkäriksi perinteiset semlornat eli laskiaispullat mantelimassalla. 

 14.1. SICKLA

Toinen ostospaikka, jota Mirkka suositteli, oli Sickla. Koska haluamani bussin (71) lähti vasta 20 minuutin kuluttua, päätin käyttää sen ajan kävelemällä seuravalle pysäkille Nacka Forumin. Pysäkillä minulle alkoi juttelemaan ruotsalais-portugalilainen mies. Hän puhui todella paljon ja nopeasti ruotsia, mutta kohteliaasti esitti myös muutaman simppelin kysymyksen, kuten kuinka kylmä Suomessa on juuri nyt.

Hyppäsin bussiin ja jäin pois Sickla Köpkvarterin pysäkillä. Tältä entiseltä tehdasalueelta löytyy oikeastaan ihan kaikkea elokuvateatterista pieniin putiikeihin, massavaatekauppihin ja sisustusliikkeisiin. Ihastuin kuitenkin erityisesti Urban Deli -kauppahalliin sekä suloiseen Nacked Cake –kahvilaan, jossa päädyin valitsemaan jälleen kerran vastaleivotun semlan.

Olisi pitänyt laskea, kuinka monet lastenrattaat päivän aikana näin. Niitä oli nimittäin varmasti lähemmäksi 30. Kategorisointi olisi myös ollut tarpeen, sillä rattaita työntelivät niin isät kuin äiditkin, muutaman kerran vastaan tuli oli jopa kahdesta viiteen äitiä rattaiden kanssa.
Mikäli pelkäät vauvakuumetta, Sickla on vaarallinen paikka.  

Te, jotka olette puhuneet tulevanne vierailulle Tukholmaan vaihtoni aikana: me käymme varmasti Sicklassa! :)

15.1.  VASASTAN, SÖDERMALM

Monet varmasti tietävät,  hop on hop off -bussit, jotka ovat suunnattuja turisteille. Tukholmassa nähtävyydet voi katsella myös blåbusslinjen busseista, kun valitsee linjan 2 tai 3. Hyppäsinkin Slussenilta linjalle 2, joka kiersi vanhankaupungin reunaa mm. Kungliga slottetin (= Tukholman Kuninkaanlinna) ohi.  Jäin pois Stockholms stadsbibliotekin ( =Tukholman kaupunginkirjasto) kohdalla, sillä olin kuullut sen olevan sisältä vaikuttava. Sitä se todellakin oli. Olen aina pitänyt kirjastoista, mutta tämä todella lumosi. Katso kuva! ;)

Kirjastokierrokseni jälkeen kiertelin vielä hetken  ympäri Vasastania, mm. Vasaparkenin läpi, jossa lapset laskivat pulkilla jään päällä. Kylmä tuuli viilensi oloa sen verran, että päätin hypätä toiseen bussiin ja suunnata Södermalmille. Urbaania aluetta suositellaan lähes jokaisessa matkaoppassa, eikä turhaan. Sen olemus huokuu tasaisesti sekä viileyttä että lämpöä.

Astelin Götgatania, kunnes huomasin ison Boulevardteatern-kyltin. Tetterin ikkunassa oli mainos, että samana iltana olisi viimeinen esitys näytelmästä Burfåglar (= Undulaatit). 100 kruunua kulttuurille, miksipäs ei! Lipunmyynti aukesi vasta tuntia ennen näytelmää, joten päätin vielä kierrellä Ringen-ostoskeskuksessa sekä käydä syömässä teatterin vieressä sijaitsevassa Axela-ravintolassa. Vaikka olin yksin enkä ulkoisesti kovinkaan hehkeässä kunnossa tallusteltuani koko päivän, henkilökunta kohteli minua jälleen
lämmöllä. 

Boulevardteaternissa oli jotain samaa henkeä kuin mihin olen Vaasan ylioppilasteatterissa tottunut. Tässä teatterissa toimii myös teatterikoulu ja Burfåglar oli sen lopputyö. Juoni oli yksinkertainen: mielisairaalaan tuodaan uusi (psykopaatti)potilas, joka sekoittaa koko paikan toimintaa. Kaikkia vuorosanoja en tietenkään ymmärtänyt, suurimman osan kylläkin. Lopputuloksena oli kokeileva, leikkivä ja pientä hiomista vaille vaikuttava show, joka kesti kaksi tuntia ilman väliaikaa.

Palatessani kotiin sain Carlalta tekstiviestin ruotsiksi.  Hänet oli kutsuttu suomalaisen ystävänsä Hannan luokse viettämään iltaa ja myös minä olisin tervetullut mukaan, jos vain olen kiinnostunut. Totta kai olin, joten sovimme tapaavamme Slussenilla seuraavana päivänä.

16.1. STADSHAGEN

Koska edellinen ilta meni myöhään ja arvelin samoin käyvän tälle illalle, kävin pikaisesti vain Nacka Forumissa Systembolagetissa (= Ruotsin Alko). Siellä huomasin, että juomalauluista tunnettu maassa laatu korvaa määrän, sillä myynnissä oli useita pieniä viinipulloja. 

Tapasimme Carlan kanssa illalla kuuden jälkeen Slussenin asemalla, josta jatkoimme matkaa Tunnelbanalla kohti Hannan kotia lähellä Stadshagenin metroasemaa. Sinne pääsemiseen vaadittiin kaksi metrolinjaa, Google maps, kaksi puhelinsoittoa juhlioille sekä avun kysyminen paikalliselta. Voin rehellisesti sanoa, että minulla ei ole enää mitään käsitystä, kuinka enää asunnolle pääsisi. Mennessä navigoinnin hoiti Carla, tullessa tulimme koko porukka yhtä matkaa metroasemalle.

Illan porukka koostui latinalaisen amerikan lukijoista minua ja Veeraa, toista suomalaista, lukuunottamatta. Ehdin muutamaan otteeseen arvailla illan luonnetta, mutta se paljastui hyvin pian sivistyneeksi ja rauhalliseksi. Keskusteluissa kukaan ei jäänyt ulkopuolelle vaikka kieli oli ruotsi, ja myös mulle esitettiin hyväntahtoisesti kysymyksiä. Hannan luovat mutta sitäkin maukkaammat tarjoilut tyylikkäässä ja tunnelmallisessa asunnossa oli täydellinen esimerkki, että onnistunut perjantai-ilta ei vaadi baaria.

17.1. NYCKELVIKEN

Lauantaina lähdin tepastelemaan viereiseen Nyckelvikenin luonnonpuistoon. Tie oli osittain jäässä, suurimmaksi osaksi silti onneksi hiekoitettu. Linnut lauloivat kepeästi ja sää oli kuin Suomen huhtikuu.

Luonnonrauha muuttui iloiseksi hälinäksi, kun saavuin noin puolen tunnin jälkeen Stora Nyckelvikenin maalaiskartanolle. Sen olivat tietoisesti valloittaneet lukuisat lapsiperheet, jotka ihastelivat maatilan kesyjä eläimiä ja söivät retkieväitä, joista osa valmistettiin ulkogrillissä.

Navetan ja päärakennuksen takaa sijaitsi pieni niitty, jonka maasto muuttui karuksi, mutta sileäksi kallioksi. Kallion läpi kasvavien puiden takana paljastui oli haaleasti sinertävä meri. Korkeusero merenpinnasta olisi voinut pelottaa, mutta itseäni se enemmänkin rauhoitti. 

Illalla pitkän skype-perhepuhelun jälkeen katsoimme Mirkan kanssa televisiosta P3 Guld –musiikkigaalaa, josta itse en ollut ikinä kuullutkaan. Kyseinen show vastaa suomalaista Emma-gaalaa, ja se on ennen kaikkea itse ruotsalaismuusikoiden eniten arvostama musiikkigaala. Kyllä ruotsalaiset osaavat tehdä sekä myyvää että laadukasta musiikkia, vaikka me ulkomaalaiset (lue: minä) emme sitä aina osaa tunnistaa!

Leikin jälkeen käteni näyttivät tältä

18.1. HEMMA

Lazy Sunday? Ei todellakaan, sillä Mirkan poika, musiikkialalla työskentelevä Tom tuli lastensa kanssa kylään. Eläväiset lapsoset olivat aivan hypnoosinomaisesti hullaantuneita Disenyn Frozen -elokuvasta (Frost på svenska), jonka lauluja katselimme Youtubesta. Lasten ujostelun loputtua sain kuitenkin leikkiä näiden erittäin luovien lasten kanssa. Meidän kotimme sijaitsi asuntomme kylpyhuoneessa, jossa nukuimme eräänä myrskyisenä yönä, på riktigt. Kotileikit päättyivät yhteiseen ruokailuun, jonka aikana pikkuneiti ihmetteli, miksi minä asun täällä Ruotsissa enkä omien vanhempieni luona Suomessa. Vaikutti siltä, ettei opiskelu ole tarpeeksi hyvä syy asumiseen. :D

Sunnuntapäivä todisti sen, mitä oli viikon aikana tarkastellut: lapset laitetaan tässä maassa etusijalle. Heidät kasvataetaan avoimesti näytettävällä rakkaudella, eikä sen osoittaminen ole sukupuolisidonnaista. Kaupoissa vanhemmat usein aloittavatkin lapselle puhumisen sanalla älskling, rakas. Ja kun lapsille puhutaan, aikuinen pysähtyy ja laskeutuu heidänt tasolle kumartumalla tai kyykistymällä. Aikuinen kuuntelee, mitä sanottavaa näillä tulevilla tulevaisuuden toivoilla on. 

Näinpä  sujui ensimmäinen viikko. Tähän loppuun laitan vielä videokevennyksen ruotsalaisuudesta:

Mvh, Ninni :)

Lähtotaso: "Minä en halua muuttoa vaan muutoksen"

Vuonna 2014 helmikuun 21. päivä Suomi pelasi Ruotsia vastaan jääkiekon talviolympialaisissa. Suomi hävisi, eikä pettymystä peitelty sosiaalisen median päivityksissä. Itse rikoin tätä isänmaallisen me-katkeruuden ylläpitämistä, sillä samana päivänä sain tietää tulleeni valituksi vaihtoehdokkaaksi Tukholman yliopistoon. Ja nyt, tammikuussa 2015, tapahtui odotettu vaihdos uuteen elämään.

Mutta ennen kuin alan selittää yhtikäs mitään, on kai syytä kertoa lähtökohdat tälle blogille ja koko vaihtoprojektille.

1. Tuumasta toimeen!

Opiskelen kolmatta vuotta viestintää Vaasan yliopistossa (^ yläpuolella kuva Suomen kauneimmasta kampuksesta), ja olen sivuainetta sekä kanditutkielmaa vaille valmis humanististen tieteiden kandidaatti. Jo opintojeni alusta saakka itselleni oli selvää, että haluan vaihtoon. Kun kuulin fuksivuoteni ajan lähes päivittäin ruotsia, hoksasin, että voisihan tuota ruotsia kuunnella jo tutuksi tulleen meren toisella puolellakin. Ja ehkä oppiakin sitä? Kenties samalla voisi opiskella jotain oikeasti mielenkiintoista?

Tuosta ei-niin-vakavasta tuumasta aloin toimeen ja hain Nordplus–vaihto-ohjelman Nordlys-vaihtoverkoston kautta lukemaan itselleni sivuainetta, joka koostuisi teatteri- ja elokuvaopinnoista (Teater- & Filmvetenskap på svenska, Performance & Cinema Studies in English). Pyörittelin papereita vain Vaasan yliopistolle, joka loppujen lopuksi vaati vain muutaman simppelin arkin. Tukholman yliopistolle taas riitti pelkkä sähköinen hakemus (onneksi). Pohjoismaalaisena minun ei tarvinnut myöskään todistella kielitaitojani millään tavalla. Lokakuussa 2014 sain lopulta kauan odottamani sähköpostin, joka vahvisti aiemman tuumailuni olevan ihan järkevää: olin virallisesti hyväksytty vaihto-oppilaaksi niin liha-, kaneli- kuin kookospullien luvattuun maahan!

2. Kuinka sain asunnon?

Ehdin kuulla muutamia kauhutarinoita Tukholman kamalasta asuntotilanteesta (epämääräistä, huijareita, kallista...)  ennen kuin ehdin itse edes aloittaa asunnon etsinnän. Kun lopulta naputtelin asunnonhakuilmoituksen
Koti Tukholmasta –facebook-ryhmään, olivat odotukseni todellakin alhaalla. Ainoa toiveeni oli, että pääsisin suhteellisen helposti kulkemaan Tukholman julkisilla kulkuneuvoilla. Koin iloisen yllätyksen, kun jo puolen tunnin sisällä sain tarjouksen: Yksi huone kaksiosta Tukholman läänin kuuluvasta Nacka-nimisestä kunnasta Jarlabergin asuntoalueelta. Vuokranantaja kertoi, että entisenä vaasalaisena hän mieluusti vuokraisi omasta kaksiostaan huoneen minulle. Syyslomalla lensin Vaasasta Norwegianilla Tukholmaan ja menin äitini kanssa tutustumaan tulevaan asuntooni, jossa asuisin yhdessä vuokraemäntäni kanssa. Tunsin oman asunto-ongelmani katoavan sillä hetkellä, kun istuin alas tulevan kotini keittiöpöydän ääreen. Voinkin sanoa olleeni tässä tapauksessa harvinaisen onnekas.

3. Aikamatkailua

Vaikka opiskeluni virallisesti alkavat vasta tammikuun puolenvälin jälkeen, päätin muuttaa jo viikkoa aiemmin, jotta ehtisin rauhassa asettua aloilleni (aloillaan pysyminen onkin eri juttu, tulette huomaamaan) Äitini lähti jälleen kerran matkaseurakseni ja toisen, yllättävän kevyen matkalaukun kuljettajaksi. Ensin matkasimme yhdessä autolla isäni kuskaamana Saarijärveltä Jyväskylään, josta matka jatkui Onnibussilla Helsinkiin kolmen ja puolen tunnin ajan. Helsingistä seilasimme yön yli Tukholmaan Viking Linen Mariella -laivalla läpi lumimyrskyisen meren. Hiutaleiden lennellessä päämäärättömäasti ikkunan toisella puolella ja minttukaakaon lämmittäessä muuten yllätävän viileitä hermojani matkustimme yön läpi ajassa taaksepäin meren toiselle puolelle. Ekasta päivästä lisää seuraavassa postauksessa! :)

Ja lopuksi itse blogista:

- Yritän kirjoittaa kerran viikossa kuulumisiani, niin omaksi kuin muiden iloksi, ehkä jopa hyödyksi. En kuitenkaan pyri/halua kirjoittaa näppärää tai dramaattista tekstiä – ellei sitten tilanne niin vaadi.
- Blogin nimi (nyt tarkkana!) on ruotsalaisen komediasarjan Solsidanin suomenkielisen nimen Solsidan – onnea onkimassa muunnelma. Ruotsalaisten ulospäin heijastuva iloisuus ja sitä myöten onnellisuus ovat asioita, jotka haluaisin myös sisäistää tässä puolen vuoden aikana.
- Otan blogiini kuvia sekä puhelimella että Canonin minijärkkärillä. Kuvat havainnollistavat tapahtumia eivätkä ole pääosassa. Photoshoppailu jätän siis vähemmälle.
- Tämän tekstin otsikko on otettu Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen-kirjasta, jota olen lukenut aamupalaa syödessäni:

Det var det. Kirjoitan viimeistään sunnuntaina, mitä tässä viikon aikana on tapahtunut. 

Voin alustavasti sanoa, että kulttuurishokki on iskenyt myönteisellä tavalla.

Mvh, Ninni :)