Vain vuosi sitten: Stockholm i mitt hjärta

Viime torstaina tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun postasin ensimmäisen tekstin vaihtoblogissani. Vaikea uskoa, että tuo puolen vuoden vaihto-opiskeluelämäni alusta on jo yli vuosi! Ehkä siksi, että elä yhä edelleen tuon kaupungin huumassa ja toisin kuin monet muut, en koe koskaan jättäneeni kaupunkia taakse kokonaan. Paremminkin odotan, milloin pääsen sinne takaisin.

Joka tapauksessa tämän vihoviimeisen postauksen aiheena on UKK, eli multa usein kysytyt kysymykset, joita on kymmenen kipaletta. Here we go:

1. Ai Tukholmassa? Miksi lähdit sinne?

Alunperin selitin monille, että vaihto länsinaapuriin olisi kaikin tavoin järkevä vaihtoehto: oppisin ruotsia, ymmärtäisin naapurimaan kulttuuria, se ei olisi kuitenkaan liian kaukana omasta kulttuurista, joten kulttuurishokkia ei ehkä iskisi, minkä lisäksi matkustaminen kotimaahan tarvittaessa olisi todella helppoa.

Noh, huomasin jo kahden ensimmäisen kuukauden aikana, että ruotsia oppii kyllä ymmärtämään "vahingossa", mutta sen tuottamista ei: luennot englanniksi, kaveriporukassa puhuttiin joko englantia tai suomea. Ruotsalaiset puhuvat itse niin hyvää englantia, että monesti ei välttämättä edes tiennyt puhuvansa ruotsalaisen kanssa ennen kuin kysyin nimeä tai he itse sen mainitsivat. Totta kai juttelin ruotsiksi tilanteen niin vaatiessa, mutta se ei ollut läheskään niin sulavaa. Saan syyttää tästä itseäni, sillä olisin voinut suorittaa ruotsin kurssin yliopistossa, mutten tehnyt niin. Olisi kyllä kannattanut, jälkiviisas minä sanoo. Se onkin ainoa asia, jonka olisin tehnyt toisin vaihtoaikanani.

Ruotsalaisesta kulttuurista opin todella paljon, siitä erityiskiitos vuokraemännälleni ja Tukholman yliopiston opiskelijaorkesteri Kårsdragetille. Sain nähdä niin ruotsalaista arkea kuin juhlaa, mutta ennen kaikkea opin ymmärtämään sitä nopeasti. Kenties siitä syystä minulle ei missään vaiheessa iskenyt koti-ikävä - kävin vaihtoaikanani vain kerran Vaasassa tervehtimässä opiskelukavereitani, vanhempiani ja kantamassa oman korteni kekoon Ylioppilasteatterifestareiden järjestämisessä.

Kampuksella oli tammikuussa lunta

2. Kauanko olit?

Tammikuusta kesäkuun alkuun. Jos hakisin uudelleen, lähtisin vuodeksi. Toisaalta kun aikaa on vähän aikaa, ottaa kaiken irti siitä ajasta, mitä on. On rohkeutta ja halua kokeilla kaikenlaista. Samalla osaa myös nauttia paremmin jokaisesta hetkestä, jopa pakollisen esseen kirjoittamisesta! Rahaa tietysti meni enemmän kuin oli ajatellut, mutta kaikki oli sen arvoista.


3. Eli tykkäsit?

Päättele tästä:

19.6.2015
Juhannusaatto. Sää on harmaa ja pilvinen, valitettavasti pilvillä ei kuulemman olisi aikomustakaan liikkua tänä viikonloppuna. Nyt, noin tunnin lentokoneessa nukkumisen jälkeen kävelen lentokoneelta Bromman lentokentän pieneen terminaaliin, jossa minun olisi Satun kanssa tarkoitus tavata. Täällä sitä taas ollaan, Tukholmassa. Ihanaa päästä edes täksi viikonlopuksi takaisin. Haukottelen ja kävelen terminaaliin. Ovien avautuessa vastassa ei olekaan Satun kasvot, joita kovasti odotin näkeväni. Sen sijaan näen saman skotlantilaisen, joka pyysi minua tanssimaan kanssaan vain muutama viikko aiemmin the White Roomissa ja jolle jätin hyvästit pari viikkoa sitten Fotografiskan edessä. Sama, jonka kanssa viikko lähtöni jälkeen tapasin Helsingissä yhdessä muiden Tukholmassa olleiden, suomalaisten vaihtareitten kanssa. Tuntuu uskomattoman ihanalta olla täällä taas, kuin kaikki palaset olisivat taas kohdillaan. Ja samaan aikaan tämä kaikki on ihan hullua. Mutta kai tämä on yhtä hullua kuin paluuni Tukholmaan alle kahden viikkoa vaihtoni päättymisestä. Mutta olenpahan onnellinen hullu!

4. Oliko se sitten niin erilaista siellä? 

Joku sanoi minulle ennen kuin lähdin, että Ruotsi on Suomen parempi versio. Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, mutta ainakin omalla kohdalla Tukholma herätti minussa sellaisen tunteen aikaan. Ruotsissa moni asia on hoidettu ihmisystävällisemmin. Kun ongelmatilanteessa suomalainen toimii sisukkaasti, periksiantamattomasti minä ite –periaatteella, ruotsalainen ehdottaa keskustelua, haluaa kuulla kaikki mielipiteet ennen päätöksen tekoa ja jatkaa keskustelua. Ilmapiiri on yleisesti ottaen paljon kannustavampi ja positiivisempi. Esimerkiksi kun lähdin opiskelijaorkesterin tanssiryhmään, vaatimuksena oli "kyky osata liikkua rytmin mukana", sillä itse kuulemman tietää, riittääkö taidot olla mukana ryhmässä vai ei.  Totta kai Ruotsista vikojakin löytyy, mutta omalla kohdallani ne olivat mitättömän pieniä eivätkä ikinä haitanneet.

Solsidan

5. Miltä tuntui palata takaisin Suomeen?

Ihan hirveältä, oikeasti. Itselläni alkoi kesätyöt lähes samantien kun palasin takaisin Suomeen, minkä ajattelin auttavan omassa  paluukulttuurishokissani. Tajusin vasta jälkikäteen, ettei se oikeasti auttanut, se vain siirsi ongelmaa. Niin sanottu käänteinen kulttuurishokki on oikeasti vakava juttu ja se PITÄÄ käsitellä. Sitä ei voi ohittaa tai "korvata" muulla tavalla, tai silloin siitä tulee ongelmia. Lääkäriliiton julkaisemassa artikkelissa oli mielestäni osuvasti kuvailtu, millaisia tuntemuksia paluu herättää:

A) Paluukokemuksiin liittyy yleensä sosiaalisten verkostojen muuttuminen, niiden rapautuminen tai uudelleenmuotoutuminen. Suhteet muihin ihmisiin ovat saattaneet poissaolon aikana kaventua tai kadota. 

Näin kävi myös minulle. Kun palasin Suomeen, oli tavoitteenani ja halunani nähdä mahdollisimman monia. Näin jopa sellaisia ihmisiä, joita en ollut nähnyt useampaan vuoteen: erään kaverini kanssa tapasimme ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen! Paluun jälkeen kaipasin sosiaalisuutta ja entisiä tuttuja naamoja. Olihan se ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumiset. Koska olin töissä, jokainen viikonloppu kului sosialisoituessa, millä en tarkoita bilettämistä. En tuolloin tajunnut, että oikeasti halusin  a) saada jotain muuta ajateltavaa ja tekemistä b) päästä puhumaan vaihdostani mahdollisimman monille. Huomasin samalla, että muutaman ystävän kanssa välit olivat hiljentyneet. Ei tietenkään tarkoituksella, mutta tajusin, että nämä ennen niin tärkeät ja läheiset olivat ulkona sellaisesta kokemuksesta, joka oli muuttanut minua henkisesti enemmän kuin mikään aiemmin kokemani. Ja mikä pahinta, he eivät välttämättä tulisi koskaan ymmärtämään, vaikka kuinka kertoisin jokaisen päivän tarinan. Varsinkin, kun heistä ei välttämättä ollut koko vaihtoaikana kuullut yhtään mitään. Tähän liittyykin seuraava ongelma::

B)Vastaanottavien ihmisten kiinnostus ulkomaankokemuksiin näyttää aluksi hyvinkin intensiiviseltä, mutta se on yleensä lyhytaikaista. Varsinkin sopeutumisvaikeuksista puhumiselle ei löydy kovin paljon tilaa arjen keskellä. Kokemuksia on helpointa jakaa saman kokeneiden kanssa tai sellaisten ystävien ja sukulaisten kanssa, jotka ovat käyneet vierailulla ulkomailla olevan luona.

Allekirjoitan nämä lauseet. Monet kyselivät miten meni, mutta kun vastailin kysymyksiin, huomasin, että ainoastaan ne, jotka itse ovat kokeneet jotain vastaavaa, jaksoivat kuunnella kauemmin kuin  kymmenen minuuttia. En voi sanoin kertoa, kuinka kiitollinen olen samaan aikaan vaihdossa olleen ystäväni Essin kanssa käydyistä keskusteluista, varsinkin kun kumpikaan meistä ei koskaan kohdannut vaihtoaikana rajua kulttuurisokkia missään vaiheessa. Paluu oli meille molemmille se vaikein.

Omalla kohdalla harmitti, että meidän paluuorientaatio oli vasta syksyllä, kun oma ahdistus oli jo vähenemässä. Se olisi ollut tarpeen heti paluun jälkeen. 

6. Mikä oli parasta?

Voih, en mä osaa sanoa vain yhtä asiaa. Varsinkin kun tykkäsin ihan pienistä, arkipäivän jutuista, kuten Slussenin ja Gamla stanin välisestä metromatkasta, falafel-tortilloista, Nyckelvikenin rauhasta, kauppamatkasta isoon Ica Maxiin ja sieltä mukaan lähtevät halvat luomutuotteista, bussimatkoista, fikaamisesta, haahuilemisesta kaduilla ja kaupoissa... Jospa lopetan tähän.

7. Kai siellä nyt jotain huonoa oli?

Kaksi asiaa: kalliit hinnat ja vaikeus ystävystyä ruotsalaisten kanssa. Ruotsalaiset ovat ihania, ystävällisiä ihmisiä, mutta jos sulla ei ole jotain yhdistävää tekijää tai syytä, minkä vuoksi näkisitte vähän väliä, voi syvemmät ihmissuhteet ruotsalaisten kanssa jäädä vähille. Omalla kohdallani yhdistäviä tekijöitä oli kaksi: Kårsdraget, jonka vakituiset jäsenet olivat ruotsalaisia, sekä Satu, joka tutustutti minut ruotsalaisiin ystäviinsä. Toisaalta, heistäkin vain yksi oli täysin ruotsalainen...

Okei, tää oli myös aika ärsyttävää... :D

Opiskelukaverini ja kämppikseni Mella etualalla. 

8. Miten opiskelu oli erilaista verrattuna Suomeen?

Enemmän keskusteluja ja esseitä, ainakin omilla kursseillani. Ryhmätyöskentely oli the thing. Mutta huom, opiskelijaelämä Tukholmassa ei ollut läheskään niin yhteisöllistä kuin Suomessa! On omalla vastuulla sosialisoitua, mutta mahdollisuuksia onneksi aina löytyy. Kyse on enemmänkin omasta halusta ;)

Melodifestivalen finaali Kårsdragetin treeniviikonloppuna

9. Opitko sä nyt sitten mitään?

Ehdottomasti.

Opin paljon eri kulttuureista. Enkä puhu vain ruotsalaisesta, vaan myös vaihtareiden kulttuureista, mutta omaksi yllätyksekseni myös suomalaisuudesta. Joka kerta, kun paljasti keskustelukumppanilleen olevansa suomalainen, oli reaktio ainutlaatuinen. Itse sain kokea useimmiten hämmennystä, mutta muutaman kerran myös vähättelyä.

Opin ihmissuhteista, paljon. En ole aivan kaikkea henkilökohtaista matskua tähän blogiin vuodattanut, mutta nähnyt ja kokenut monenlaisia. Olen oppinut toimimaan hyvinkin kiusallisissa tilanteissa, mutta myös nauttimaan upeista ja valitettavasti ohikiitävistä hetkistä. Löysin kirjaimellisesti vierestäni mahtavia ihmisiä, joiden kanssa olen yhä päivittäin yhteydessä.

Vaikka opin paljon muista, niin opin ennen kaikkea eniten itsestäni. Opin, mikä on oikeasti minua ja mikä ei. Miksikö? Siksi, että jouduin/sain aloittaa elämäni puhtaalta pöydältä Tukholmassa. Kukaan ei tuntenut minua ennestään, minkä vuoksi minun oli mahdollisuus rakentaa itseni sellaiseksi kuin itse halusin. Se oli aika mieletön tunne. Suurta vaivaa en mielestäni asian eteen nähnyt, vaan annoin asioiden kulkea omalla painollaan. Välillä päätin tarttua kaikenlaisiin tilaisuuksiin, joskus jopa hiukan hulluihin sellaisiin. Kaiken tämän jälkeen oli mieletöntä huomata, että muutkin ihmiset pitävät.

Nyckelviken. My spot.

10. Okei, mitäs seuraavaksi?

Vaasassa kandi pakettiin keväällä 2016. Teen samalla maisteriopintoja, sillä kanditutkinnostani ei ole enää mitään muita juttuja jäljellä. Onneksi.

Mutta Tukholman suhteen en ole luovuttanut. Käyn siellä tänä keväänä, kun menemme Satun kanssa Melodiefestivalenin finaaliin maaliskuussa. Pidemmän tähtäimen suunnitelma on hakea Tukholmaan uudelleen opiskelijaksi - tällä kertaa suorittamaan tutkintoa. Katsotaan, missä vaiheessa se toteutuu... :)

+ Neuvoja Tukholmaan suuntaavalle?

Mene, puhu, toimi. Niin opit olemaan onnellinen Tukholmassa. Ja elämässä ylipäätään :)

Viimeisen kerran: 

Kram, Ninni :)

Vko 21: En gång till!

Ensimmäinen kesäkuuta. Jotenkin mieli on siirtynyt jo kesään, vaikka essee olikin vielä palauttamatta. Hyvin ristiriitainen tunnelma pään sisällä, sillä tällä kertaa en todellakaan koe lähteväni lomalle.... En toisaalta lähdekään, sillä kesätyöt odottavat kotipaikkakunnallani Saarijärvellä!

Taidetta tiskialtaalla.

Maanatai-illalla tapasimme Satu ja "tuplatreffeililtämme" tutut Timon ja Emren kanssa Nackan Hellasgårdenissa, jossa kävimme uimassa, saunomassa ja ihan vain istuskelemasssa.  Hellasgård oli Timon idea: "Meidän pitää tehdä jotain ennen kuin lähdet!" Saunominen ei ollut paikassa ilmaista, mutta ainakin itse maksoin mieluusti, varsinkin kun hintaan sinä päivänä kuului aromaattinen sauna. Homma toimi niin, että aromaattisia öljyjä lisättiin löylyveteen, heitettiin kiukaalle ja sen jälkeen kiukaan vieressä seisova nainen "levitti" aromaattista höyryä ympäriinsä pyyhettä heiluttaen. Kuulostaa kenties oudolta, mutta se oli aivan mielettömän rentouttavaa! Lisäksi kyseinen "terapeutti" olikin kai kotoisin Suomesta, koska hän yhtäkkiä alkoi puhua minulle ja Satulle suomea!

Saunan jälkeen ulkona kohtasimme jotain, mitä emme osanneet odottaa: alastomia ihmisiä. Tuntemattomia miehiä ja naisia, ilta-auringossa. Satun kanssa olimme hiukan noloina, kun emme tienneet minne katse pitäisi suunnata. Erityisesti säpsähdin, kun laiturille kävellessäni eräs vaateeton mies sanoi "Varo tuota", kun meinasin melkein astua linnun kakkaan. Hupaisahan tämä tilanne oli, varsinkin kun suomalaisina meidän ei pitäisi olla moksiskaan!

Saunan jälkeen pieni seurueemme menimme uimaan (= käväisi) mutta jokainen meistä sukelsi. Oli kylmää, juu.

Myöhemmin ilta jatkui poikien tarjoamilla hodareilla ja lintujen uhkaavalla käytöksellä. Mikä ihana tapa aloittaa vika viikko Tukholmassa.

Grilli kuntoon!

Hodarii

Lokit yrittivät useaan otteeseen saartaa meitä.

Satu teki sillan...

...ja ruokki ankkoja!

Bussia odotellessa pojat miettivät, kuinka voisivat saada nuo kengät alas.

Tiistai, esseen viimeistely ja lähetys! Paitsi ei, koska palautus Mondossa ei jostain syystä toiminutkaan :( Laitoin esseeni kuitenkin jo opelle sähköpostilla, just in case.

Menimme Gröna Lundiin Satun kanssa katsomaan De Vet Du De Vet Du, joka veti Grönan Lilla Scenin täyteen teinejä. Sitä ennen kävimme kuitekin Pannkakshusetilla syömässä mitäs muutakaan kuin pannukakkuja,Suomalaisittain lettuja. Buffet-periaate toimi täälläkin, eli maksamalla tietyn summan (muistaakseni 90-100kr) sai syödä niin paljon kaikkea kuin jaksoi. Kinuski ja kermavaahto yhdistelmä oli oma suosikkini. Satu oli kanssani samoilla linjoilla.

Taivaallista!

Sitten teinien joukkoon kuuntelemaan ruotsalaisten suosimaan, nykynuorten musaa:

"Näätsä jotain? En mäkään kunnolla, mut pompitaan silti!"

Tähän laitteeseen oli PAKKO päästä. 

Teinit hakemassa nimmareita. Huomatkaa paidaton mies vasemmalla valojen alla! 

Keskiviikkona oikeastaan sain hermoilla jälleen kerran, kun luvassa oli tokat treffit Mattin kanssa.  Paineita tuli hiukan purettua jo aiemmin päivällä, kun tapasin läheisimmät Kårsdragetin tyypit lounaalla Chutneyssa. Pöydässä istuessani tiesin, että kyseisiä neitoja tulisi ikävä, niin ihania ja ainutlaatuisia ihmisiä on kyseessä, kulttuurieroista huolimatta. Tugun! <3

Mattin kanssa ohteenamme oli ehdottamani Kaknästornet eli Djurgårdenissa sijaitseva televisiotorni. Tapasimme jälleen kerran Gamla Stanissa ja jatkoimme bussilla matkaa Kaknästornetille. Tornilla meni koko ilta maisemia ihastellen ja jutellen.

Koska kummallakaan ei ollut varsinaisesti kiire kotiin, päätimme kävellä tornilta Slussenille - miksi ei?

 Slussenille saavuttuamme Matt odotti vielä kanssani bussiani. Sovimme tapaavamme vielä torstaina, kun järkkäilin vaihtariporukkaa kasaan vielä kerran.

Torstaina aamu alkoi rentouttavasti, kun menimme Floren ja Ingan kanssa kylpylään Centralbadeniin, joka näytti tällaiselta, mutta vähemmän valaistuna:

Kuva: Visit Stockholm

Aamun alkaminen kylpyläkäynnillä oli jotain mitä en tiennyt tarvitsevani, mutta se todellakin oli tarpeen. Olisimme voineet oleskella siellä koko päivän, samoin kuin kylpylän ihanissa saunoissa. Suosittelen testaamaan! Sisäänpääsy 150kr, lisäksi kylpylässä pitää olla mukana kylpytakki ja sandaalit, jotka saa vuokrattua kylpylästä (60kr+20kr).

Centralbaden sisäpiha

Kylpylän jälkeen suuntasin Vitabergsparkeniin, jossa järkkäsin viimeisen yhteisen tapaamisen vaihtarikavereilleni. Meno sujui hiukan hitaammin kuin suunittelin.

Matkalla Vitabergsparkeniin tuli yks muuttuja...

Tapasin puistossa ensin Joelin, Nuutin sekä Mattin. Ennen kuin muut eli Inga, Flore, Helmi, Satu ja Kristyna liittyivät seuraamme, söimme jälleen jätskit ja keskustelimme herrojen kanssa siitä, kuinka "feikki" olen suomalaisena: pidän auringosta, uskallan katsoa muita ihmisiä silmiin enkä pidä salmiakista. Kun porukka oli kasassa, istuskelimme ja juttelimme upeassa kesäsäässä.

Puistoilun jälkeen tapasin vielä Kårsettenin "opet" viimeisen kerran Kungsträgårdenissa, jossa oli Smaka på Stockholm-tapahtumassa.  Haikeana halasin näitä kahta viimeisen kerran ja muistutin, että maksoin oman Kårsdragetin takkini, jos myöhemmin palaisin vielä Tukholmaan...

Mun päivällinen: Melandersin lohta

Päivän päätteeksi hyppäsin pois Nacka Strandissa ja kävelin kotiin.

Kotipolullani vastassa oli peura!

Kevyenliikenteen väylä

Sisäpihalle

Roskakuilu, jos en sitä aiemmin ole esitellyt!

Perjantaina minulla oli selkeät tavoitteet: 

1) Palauta opettajalle Wadjda-dvd 

2)Hanki nimet tarvittaviin vaihtopapereihin. 

3) Osta pieniä tuliaisia 

Luulin, että voisin hoitaa kohdan yksi ja kaksi yliopistolla. Noh, kohta yksi onnistui, mutta kakkosen kanssa olikin sitten ongelmia: kansainvälinen koordinaattori totesi, että hän ei voi allekirjoittaa kaikkia papereita, koska en ole opiskellut koko aikaa JMK:n puolella. Tämän tiedon saatuani suuntasin vielä viimeisen kerran Frescatin kampukselle. 

Filmhusetilta tullessani jäin Gamla Stanin kohdalla jo pois halusin hetken kävellä ulkona ennen 15min metromatkaa Frescatille.

Haikeillen marssin Studenthusetille ja pyysin   opintosuoritusotteen sekä allekirjoituksen Letter of Confirmationiin, jossa siis näkyy se vaihtoajan kesto. Tämän jälkeen kävin vielä viimeisen kerran kampuksen kirjakaupassa, jonka elokuva-, teatteri- ja mediapuolen olisin voinut ostaa tyhjäksi jos vain rahat olisivat riittäneet. Lopulta ostin vain kolme kirjaa.

Vikat hetket Frescatilla

Tämä kirja jäi vielä Campusputikeniin

Paperisäädön jälkeen menin vielä Nacka Forumiin ostoksille. Alunperin suunnitelmana oli, että olisin vain shoppaillut yksinäni tuliaiset ja sen jälkeen jatkanut iltaa Satun kanssa muualla. Kun mainitsin kyseisestä asiasta Mattille torstaina, hän tarjoutui kantamaan mahdollisia ostoskassejani. Hauskaa oli se, että Satu ja Matt tulivatkin vielä Nacka Forumiin samalla bussilla. Satu meni kuitenkin töihin pariksi tunniksi Yöövs frozen yoghurt -kahvilaan, joten sillä aikaa meillä oli aikaa kierrellä kauppoja. Välissä kävimme ostamassa Satulta jätski, joiden hinta oli yllättävän edullinen ;) Jätskit söimme Mattin kanssa ulkona ja juttelimme valehtelematta aika syvällisesti.

Satun työvuoron loputtua hyppäsimme kolmikkomme hyppäsi bussiin. Hyvästelimme Mattin Satun kanssa Henriksdalin kohdalla, sillä meillä kahdella ilta vielä jatkui Tukholmassa. Niin moneen upeaan ihmiseen kuin olin kevään aikana tutustunut, ilman Satua tuskin kevät olisi ollut yhtä ihana, hauska ja mieletön, joten totta kai hän oli se ihminen, jonka kanssa oli luonnollista jakaa vika ilta.

Olimme aiemmin jo puhuneet, että palaamme suosikkipaikkaamme Henriksiin. Sinne menimme ja tilasimme tällä kertaa alkoholittomat juomat. Jälleen kerran sympaattiset baarimikot palvelivat meitä hymyissä suin.

Juomisen jälkeen menimme vielä keskutaasn Gallerian kauppakeskuksen Stories-ketjukahvilaan syömään. Itse otin tämän kanakeiton.

Viimeinen ilta Tukholmassa vietettiin Satun kanssa haahuillen Södermalmin Tantolundenin puistoalueella. Tavoitteenamme oli löytää Timo kavereineen, mutta poikien ohjeistus oli melko kehnoa ja kesti jonkin aikaa, ennen kuin löysimme heidät. Sitä ennen näimme kumminkin ihmisiä, jotka olivat selvästi siirtyneet kesänviettoon sekä kesäistä vehreyttä siirtolapuutarhassa.

Valmistujaisia voi Ruotsissa juhlia myös puistossa.

Siirtolapuutarhaan

Kuten julisteesta näkyy, Tantolundenissa oli ilmaiset musafestarit. Mutta kuten taas kuvasta muuten näkyy, nuoriso oli kokoontunut yhteen.

Etsimme Timoa, Emrea ja muista Satun kavereita, kunnes selvisi ettei pojat hengaile puistoalueella vaan laiturilla Tantolundenilla.

Siellä laiturilla ne pojat näkyy!

Poikien hyvästely sai mut yllättävän liikuttuneeksi, mutta sain koottua itseni ja matkamme Satun kanssa jatkui Skinnarsvikbergetille, minkä Satu halusi vielä näyttää mulle.

Maailman suloisimmat citykanit!

Piti ottaa kuva musta ja maisemasta, mut sitten tää koira tuli photobombaan ja mun pokka petti.

Mut pian me oltiin kavereita. :)

Tuolla huipulla meiltä yhtäkkiä kysyttiin, että mitä kieltä puhumme. Naapuriseurue ihmetteli kieltämme, onhan tää suomi kieltämättä omituista! Kahden päivän kuluttua siitä tulisi se kieli, jota kuulisin joka päivä.

Palasin myöhään Nacka Forumin pysäkille, josta kävelin hiukan normaalista poiketen autotien sillan pysäkille. Piti vielä vikan kerran käyttää SL-korttia, vaikka olisi ollut paljon nopeampaa kävellä tuttua reittiä Jarlabergiin. Ehkä kyse oli enemmän siitä, etten halunnut illan vielä loppuvan...

Lauantai ja viimeinen päivä Tukholmassa. Aamu sujui pakaten, mutta oli jotenkin outoa laittaa tavaroita kasaan. Tilanne näytti jossain vaiheessa varsin kaoottiselta:

Ennen vanhempieni tuloa kävin nopeasti vielä sanomassa heipat Satulle. Hän oli töissä, joten hyvästi eivät ehtineet venyä kovinkaan tunteellisiksi. Ja hei, nykypäivänä on onneksi helppo pitää yhteyttä somen kautta.

Vanhempani tulivat siinä kahden aikoihin Jarlabergiin ja tavaroiden raahaaminen autoon alkoi. Tavaraa oli ehtinyt kertyä yllättävän paljon, kuten äitini sen nätisti ilmaisi. Kun tavarat oli autossa, fikasimme viimeisen kerran Jarlabergissä. Todellisuus lähdöstä iski vastaan silloin painoin kerrostalon ulko-oven kiinni. Äitini otti muutaman kuvan minusta tuolla kyseisellä hetkellä ja aika hyvin se hymy vääntyi vaikka kyyneleet valuivat pitkin poskia. Ei todellakaan tehnyt mieli lähteä.  Olisin halunnut vain tehdä kuten kämppikseni Mella:

Kävimme nopeasti vielä yhdessä Ica Maxissa ostamassa pieniä tuliaisia, jonka jälkeen huristelimme autolla Slussenille ja Viking Linen satamaan. Siellä Fotografiskan nurkilla minua odotteli "eräs henkilö", kuten asian vanhemmilleni aivan ensimmäiseksi esitin. Selitin siis ennen lähtöämme, mikä tilanne oli ja millainen henkilö oli kyseessä. Satamassa vanhemmat sitten tapasivat tämän herran, jonka olin tuntenut vain kymmenen päivää, mutta jonka ansiosta kaksi viimeistä viikkoa Tukholmassa tuntuivat epätodelliselta elokuvalta. Ja siltä tuntui tämä satamassakin oleminen.

Koska Mattilla oli seuraavalla viikolla syntymäpäivä, annoin hänelle lahjaksi/muistoksi Muumimukin, jollaisen pystyi ostamaan tänä vuonna vain Ruotsin puolelta. Sen jälkeen siirryimme vanhempieni luota Fotografiskan reunalle viettämään viimeisiä hetkiä Tukholmassa. Jonkun ajan kuluttua äitini soitti minulle ja komensi minut takaisin autolle, koska "nyt ne ottaa meidät laivan sisään." Eihän siinä muu auttanut kuin juosta autolle, jonne olikin yllättävän pitkä matka! Matt "saattoi" minut juosten autolle, minkä jälkeen istuin haikeana autoon, joka pikkuhiljaa eteni kohti laivaa, joka jättäisi Slussenin sataman klo 20.

Satsjöbanan puksutti raiteillaan.

Heti kun auto oli sisällä, veimme tärkeimmät tavarat hyttiin. Minä halusin totta kai mennä kannelle katsomaan lähtöä, niin katkeransuloista kun se olikin. Onneksi minulla oli aurinkolasit, niin auringon kuin kyynelten takia.  Katselin, kuinka ohitimme hitaasti kotimatkaani: Slussen, Henriksdal, Nacka, Jarlaberg... "Näkyykö sun kämpää tänne", kysyi äitini. "Luulis, kun mun huoneen ikkunasta ainakin näkee kaikki laivat." Ristiriitaista oli sekin, että nyt alkoi mun matka "kotiin, mutta tuolla hetkellä musta tuntui, että nythän mä lähden "kotoa" pois...

Vanhempani eivät seisoneet kannella yhtä kauan kuin minä, sillä tuuli ei ollut mikään lämmin. Musta kuitenkin tuntui, että heti kun menisin sisälle, se on totta. Olen palaamassa Suomeen ja luopumassa Tukholmastakin. Sinnittelin pitkään, mutta lopulta annoin periksi. Seisoin pelikoneautomaattien vieressä ja mietin, että kai nämä kruunut olis tuhlattava. Enhän mä tiedä, milloin mä palaan Tukholmaan takaisin. Mutta sen tiedän, että jonain päivänä palaan - ennemmin tai myöhemmin.

En gång till: Kram, Ninni :)

PS. Kiitos / Tack / Thank You <3

Vi hörs!