lauantai 28. helmikuuta 2015

Viikko 6: Fikaamista ja dansaamista







Viikko kuusi oli kenties rankin mutta myös hauskin viikko tähän mennessä. Luvassa on aika monta kuvaa ruoasta, joten jos olet nälkäinen mieti kaksi kertaa ennen kuin jatkat lukemista! :)


Aamupala yliopistolla, purkissa kesoa eli raejuustoa sekä pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä.

Maanantai ja tiistai sujuivat niin, että hyppäsin aamulla yhdeksän bussiin ja menin yliopistolle opiskelemaan. Pakersin esseeni kanssa, josta lopulta sain alkuvaikeuksien jälkeen jotain irti. Esseessäni vastasin kysymykseen Miksi feministit käyttävät psykoanalyysia? Mikäli kiinnostaa, niin siksi koska feministien teoriat pohjautuvat osittain psykoanalyysiin: mies on tekijä ja nainen "puutteellinen", kastoroitu yksilö.


Maanantaina vietin yliopistolla kellonympäryksen, mutta en vain opiskellen. Osallistuin nimittäin Emmin kanssa Lindy Hop Class -Beginners –tanssikurssille! Kurssi maksaa 150kr ja siihen sisältyy neljä kipaletta 1h tanssituntia. Ensimmäisen tuntimme alussa menimme piiriin ja lämmittelimme rennosti ja nopeasti. Koska lindy hop on paritanssi, jokaisen piti päättää, haluaako tanssiessa olla viejä vai seuraaja (kuulostaapa hölmöltä suomeksi). Jälleen kerran toimin tyypillisen naisen tavoin eli päätin olla seuraaja, mutta mun ensimmäinen viejä oli kuitenkin nainen. Hänen kanssaan asetuimme piiriin muiden parien kanssa ja opettelimme ekat askeleet "step back, triple step, triple step" noin minuutin tai kahden aikana, minkä jälkeen pitikin vaihtaa jo paria. Ja sama systeemi jatkui koko tunnin, mikä oli ainakin minun mielestä varsin toimiva.
Tiistaina esseen valmistumisen jälkeen fikasin hetken Sadun kanssa. Koska oli laskiaistiistai, oli tietenkin pakko ostaa se mantelimassainen semla kahvilasta. Yksi suuri ihmetys oli, miksi mukana oli muovilusikka. 

Keskiviikko ei alkanut lupaavasti. Kun yritin palauttaa esseetä, en löytänyt nettisivumme Mondon kautta mitään palautuspaikkaa. Mutta eipä löytäneet muutkaan, ja pian selvisi ettei sitä edes ollut! Niinpä lähetin muiden tavoin oman esseeni opettajalle sähköpostitse. Esseen palautuksen jälkeen otin bussin ja lähdin (lue: ostoksille) Sicklaan.

Torstaina sovimme kurssikavereitteni kanssa menevämme Södermalmille katsomaan The Theory of Everything -elokuvan. Tapasimme ennen elokuvaa ranskalaisen Floren kanssa kahdestaan Cafe Söder Espressossa, joka sijaitsee Södermalmin kauppahallin yhteydessä. Vaikka alunperin oli tarkoitusemme oli fikata, päädyimme ottamaan molemmat laxpuddingin, joka muistutti suomalaista meripojanpataa lohella ja kananmunalla.

Huomaa valitsemani "tumma" leipä




Patsas Victoriassa.
Jälkikäteen olin iloinen, että olimme syömässä kahdestaan. Tytöllä on ollut vaikeaa sopeutua monesta eri syystä, mutta ennen kaikkea siksi, että hän on lesbo. Vaikka ruotsi tunnetusti on homomyönteinen valtio, tytön aiemmat vaihtarikämppiksensä eivät ole olleet asian kanssa ok. Hän on joutunut muuttamaan kahdesta aiemmasta kämpästä, koska kämppikset eivät ole hyväksyneet asiaa. Toinen jopa työnsi hänet kirjaimellisesti ulos asunnosta ja huusi, ettei halua olla missään tekemisissä "tuollaisen" ihmisen kanssa. Nyt tytöllä on asiat suurin piirtein hyvin: hän asuu uudessa asunnossa ihanassa perheessä ja toimii välillä au pairin tavoin.

Kun olimme syöneet, nappasimme Honokan mukaan metroasemalta ja kävelimme tunnelmalliseen elokuvateatteri Victoriaan ja maksoimme 110kr per lippu (opiskelija-alennukset voimassa vai tietyissä leffoissa ja tiettynä aikana.) Elokuva oli sen arvoinen, aivan mielettömän kaunis. Ja ei, kyyneliltä emme välttyneet. :D

Perjantaina oli spesiaalimpi päivä, sillä minulla alkoi elämässäni uusi ikävuosi. Synttärikakun virkaa ajoi tällä kertaa Ica Maxista ostamani kladdkaka, jota söimme Mirkan kanssa samalla kuin juttelin äitini kanssa piiiitkän Skype-puhelun.

Cafe Dox
Koska Honoka oli illalla menossa The Great Gatsby-bileisiin (liput yli 300kr), mutta halusi kuitenkin juhlistaa päivää kanssani, menimme hänen kanssaan fikamaan Gamla Staniin Cafe Dox –kahvilaan.  Maan alla sijaitseva kellarikahvila oli Tukholman mittakaavalla (mielestäni) edullinen, viihtyisä ja yllättävän tilava. Netissä sitä oli myös kehuttu. Ostin mainiosti toimivan kombon, omenapiirakkaa ja teetä.


Reilun parin tunnin jälkeen Satu saapui kahvilaan ja siirryimme hänen kanssaan kahvilasta metrolla Slussenin aseman vieressä Eken Bar & Matsal -ravintolaan. Olin kahtena edellisenä iltana viettänyt aikaa tutkien mahdollisia päivällispaikkoja, joista Eken oli täyttänyt kriteerti ”kohtuuhintainen”, ”kivat kuvat” ja ”helppo sijainti”. Kun tarjoilija ohjasi meidät pöytäämme, menin varsin sanattomaksi. Pöytämme oli kuin suoraan jostain romanttisesta elokuvasta kynttilöineen, ruusuineen ja viinilaseineen. Homman kruunasi kuitenkin se, että pöytämme oli ikkunapaikalla, josta oli upea näkymä vanhaan kaupunkiin ja keskustaan päin. Hetken päästä paikalle saapuivat Helmi ja Inga, jonka jälkeen suomea puhuva illallisseurueemme oli kasassa. Ilta jatkui rennolla otteella ja hyvällä ruoalla, mistä pulitin juhlapäivän kunniaksi enemmän kuin mitä muuten olisin voinut edes kuvitella. Mutta se oli sen arvoista.

Satu ja meidän pöytä

Turskaa paahdetuilla kasviksilla, pinaatilla ja  hollandaise-kastikkeella, lasissa Chardonnay'ta.

Ilta jatkui seuraavaksi Hellströms-pubissa Södermalmilla. Itse kuljin koko välimatkan puhelinta näppäillen, sillä jouduin viestitellä neljän eri vieraani kanssa tilannekatsauksia ja neuvoja. Lopulta päädyin saattamaan henkkarit kotiinsa unohtaneen suomalaisen kaverini Medborgarplatsenille ja samalla noutaa sieltä täysin hukassa olleen ranskalaiskaverini. 

Säätämisen jälkeen juhlaporukkaamme kuului muutama oma vaihtarikaverini sekä Satun ruotsalaisia, tai oikeastaan monikansallisia kavereita: mongolialainen, turkkilainen, suomalainen (yllätys!) jne. Ryhmämme jatkoi noin puolentoista tunnin päästä matkaa keskustaan Kristall-nimiseen yökerhoon, jonka olin myös bongannut netistä. Paikan nettisivuilla mainostettiin, että tekstiviestillä on mahdollisuus päästä ilmaiseksi sisälle. Kun yritimme lähettää viestejä, kävikin niin että porukkamme sai jostain syystä lauantaille ilmaiset sisäänpääsyt. Ihana Satu soitti puolestani kahteen otteeseen Kristalliin ja varmisti, että pääsisimme ilmaiseksi sisälle. ”Kyllä, ennen puolta 12”, vastattiin. Seisoimme yökerhon edessä n. 23.20, mutta yllättäen portsarit sanoivat ilmainen sisäänpääsy loppuneen jo klo 23. Voitte kuvitella sen hetkellisen ärsytyksen määrän. Suulain herrasmies seurueestamme sai meidät kuitenkin jollain ihmeellisellä tavalla puhuttua meidän ilmaiseksi sisään, maksoimme ainoastaan narikan, 40kr.

Kun paikan nimi on Kristall, pitää sieltä löytyä vähintään yksi kristallikruunu
Yökerho oli sisältä ihan hieno, mutta pienempi kuin kuvat olivat antaneet olettaa. Pienoinen pettymys oli paikan musiikki: pop-vaikutteinen lattarimusiikki, jollaista on hiukan vaikeaa tanssia porukalla. ”Tää on tällaista musaa, mitä tanssitaan tyttöystävän kanssa kahdestaan”, totesikin yksi seurueestamme. Paikan juomat olivat myös kalliita: yhdestä shotista saattoi maksaa 144kr! Päädyin kyseisestä syystä nauttimaan vain vettä. Mutta vaikka pieniä typeriä seikkoja Kristallissa olikin, ei se kuitenkaan haitannut hauskanpitoamme. Aika kului porukalla tanssien ja välillä ulkoilmassa terassialueella vilttien alla istuen. 

Viltit olivat suosittuja
Seurueemme poistui Kristallista puoli kahden jälkeen ja käväisi tutun McDonaldsin hakemassa verensokerin nostatusta ennen kotimatkojen aloittamista. Itse sain seuraa Slusseniin omalle pysäkilleni asti, mikä oli ihan jees yöllä kello kahden jälkeen. 

Lauantaina olo oli hiukan väsynyt, mutta lähdimme kuitenkin Satun ja Honokan kanssa ulkoilemaan. Tapasimme ensin Kungsträgårdenissa, jonne lapsiperheet olivat tulleet viettänään talviloman alkajaisia. Lapsoset luistelivat ja leikkivät talviolympialaistyyliin. Ihan tyhjin vatsoin ei meidänkään ei touhuja katsella, silla Arlan kojulla oli tarjolla ilmaisen maidon lisäksi mitäpä muutakaan kuin kanelipullia.  



Lapsiperheiden hälinästä matkamme jatkui raitiovaunulla hiljaiseen Djurgårdeniin, jossa kiertelimme maisemia ihastellen. Kolmikkomme istahti puistonpenkille syömään synttärikakkuani, jonka olin ottanut kotoa mukaan. 







Viihdyimme ulkona, mutta ilma ehti viilentyä sen verran, että päätimme vielä  käydä juomassa kupit teetä pienessä kahvilassa Östermalmilla, jossa lämmittelemisen ohella opettelimme kirjoittamaan nimemme japaniksi ja venäjäksi. 

Nimeni voi kirjoittaa japaniksi kolmella eri tavalla.

Loppuilta sujui rennosti kotona Mirkan kanssa Melodifestivaleja katsellen. Suomalaisena voin vain ihmetellä, miten vakavasti mutta kuitenkin hassutellen täällä euroviisuihin suhtaudutaan!

Filippa Bark (keskellä hattu päässä) haastattelee kilpailijoita

Sunnuntaina jälleen tanssiharkat, joissa saimme heti haasteen: yksi harkkakerta aikaa kehitellä ja opetella uusi koreografia. Miksi? Lauantaina 28.2. järjestetään Karolinska Institutella Tukholman opiskelijaorkestereiden festivaali QORK, jossa myös meidän orkesteri on tietenkin mukana. Jokainen festareissa mukana oleva orkesteri saa määrätä toiselle orkesterille jonkun opeteltavan kappaleen. Me saimme Karolinska Institutin Blåslagetilta kappaleen Värsta schlagern, joka on (ymmärtääkseni) parodia Melodifestivalen-biiseistä. Blåslagetin ja sen tanssiryhmän Dragplåstret versio kappaleesta:


Siinäpä tämän viikon tunnelmat! Väittäisin, että ihan tiivistetysti, vaikka siltä ei ehkä ihan näytä... :D

Kram, Ninni :)


PS. Älä sano japanilaiselle "Tsing tsing" kun kilistät lasia. Tai sano, jos haluat aiheuttaa erittäin kiusallisen tilanteen. :D

maanantai 23. helmikuuta 2015

Viikko 5: Psykologiaa ja kulttuuriterapiaa


Pahoittelut, että tämä postaus venähti näin pitkään. Ajattelen kuitenkin, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, hitaasti hyvää tulee ja muiden kliseiden sanomien tavoin, ettei kirvestä kannata vielä sinne kaivoon heittää vaan pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja ryhdistäytyä. Niin. :D


Jarlaberg ja merinäkymät
Opiskelu, se oli viikon sana. Olen paitsi lukenut artikkeleita luennolla, yliopiston lukusaleissa, Jarlaberg-kotona ja jopa ulkona kävelytien varrella, kun aurinko siihen suostutteli.  Lisäksi autoin hiukan kurssikavereitani tiivistämällä kolme artikkelia parille kurssikaverilleni, mikä oli hyvä tapa oppia itsekin.

Normipäivä yliopistolla
Tällä viikolla opettaja määräsi meille artikkelit, joiden pohjalta tekisimme ensimmäisen esseemme. Opettaja kysyi, että ketkä kaksi olisivat kiinnostuneita psykoanalyysista. Pyskologian lukiossa kirjoittaneena totesin "I am!" Ei mikään fiksuin päätös. Sain nimittäin Barbara Freedmanin artikkelin Feminism, psychoanalysis, theatre, joka on ehkä yksi haastavimmista artikkeleista, joita olen koskaan lukenut. Lukiessani tekstiä tuskailin muutamaan otteeseen että ei, mun enkku ei vain riitä, oon liian tyhmä. Mutta onneksi asia ei ollut ihan niin: Ensinnäkin parini Frances Skotlannista, jonka kanssa pidimme artikkelista myös esitelmän muille, sanoi, ettei ymmärrä Freedmanin ajatuksia. Toiseksi opettaja meni totesi maanantain tunnilla, että hänen teki hiukan jopa pahaa, että hän oli antanut näin monimutkaisen artikkelin meille luettavaksi. Eipä siis ihme, jos ihminen tuntee itsensä tyhmäksi. :D

Opiskelu ja vapaa-aika kohtasivat torstaina 12.2., kun menimme kurssikavereideni, suomalaisen Sadun ja japanilaisen Honokan, kanssa katsomaan kurssimme "pakollisen", englanninkielisen Written on the Skin -oopperan. Kävimme ennen esitystä syömässä japanilaisessa Ramen Ki Mamma –ravintolassa, jossa opimme samalla hiukan Honokalta japanilaisesta ruokakulttuurista.

Yakisoba, 140kr
Me kaikki kolme olimme ensimmäistä kertaa oopperassa. Mutta ikimuistoinen kerta se olikin, eikä pelkästään esityksen tai paikan takia: kun "esityksen kuvaaminen jne" -puheet päättyivät, saapui saliin omalle parvelleen itse Ruotsin kuningas Carl XVI Gustaf ja kuningatar Silvia. Ihmiset nousivat heti rauhallisesti seisomaan ja orkesteri soitti Ruotsin kansallislaulun, jonka mukana jokainen ruotsalainen lauloi mukana. Vaikuttava hetki, johon pientä komiikkaa toi Honokan kysymys "Who are those?"


Oopperatalo aula

Esitys oli varsin moderni, voimakas ja ravisteleva. Kaikkea emme tyttöjen kanssa ymmärtäneet, mutta kiitos käsiohjelmaan kirjoitettujen repliikkien pääsimme pikkasen paremmin perille. Juoni lyhyesti: Nuorta naista (=vaimoa) elättävä, rikas mies palkkaa Poika-nimisen hamon luomaan käsikirjoituksen omasta perheestään. Nainen yllättäen rakastuu tähän Poikaan, mistä ei seuraa mitään hyvää. Esityksessä leikiteltiin kuolemala ja uskonnolla, mutta otettiin myös kantaa siihen, mitä nainen saa ja voi tehdä.

Södermalmin kadut
Keskiviikkona 11.2. Tukholman suomalaiset opiskelijat järjestivät After work –tapahtuman Hellströms-nimisessä pubissa. Kyseessä olisi ollut vain hengailua, mutta itselläni oli hiukan erilainen motivaatio osallistua. Tapasin nimittäin ensimmäistä kertaa suomalaisen Emmin, jonka kanssa olin jutellut vaikka kuinka paljon facebookin Messengerin kautta, mutten tavannut vielä livenä. Mitä kautta sitten tutustuimme? Ihan ekalla viikolla ollessani Tukholmassa olin suomalaisen Hannan bileissä, joka sanoi että mun ja Emmin kannattais tutustua, "teillä olis varmaan paljon puhuttavaa". Ja kuinka oikeassa Hanna olikaan! Oli jännä huomata, kuinka samankaltaisia ajatuksia me kaksi jaoimme.

Emmin tapasin uudestaan ystävänpäivänä, kun sain kutsun viettää iltaa hänen ja hänen kämppiksensä Ainon asunnolla. Söimme ensin Hannan leipomaa punajuuri-sinihomejuustopiirakkaa (nam!), minkä jälkeen meillä oli oma taideterapiasessio: maalasimme vesiväreillä sydämiä ystävänpäivän kunniaksi. Ilta kului sen verran nopeasti keskustellen, että muffinssit jäivät lopulta leipomatta.



Millainen on ystävänpäivä, Alla hjärtans dag, ruotsissa? Silloin muistetaan  nimensä mukaisesti sydänystäviä. Lisäksi ystävänpäivä on huomattavasti kaupallisempi ja romanttisempi kuin Suomessa. Suklaata, mansikoita ja ruusuja löytyi lähes joka paikasta.

Tämä on vielä pientä.

Sunnuntaina sain tanssahdella jälleen kerran Tico ticon tahdissa. Tanssimme sujui koregrafimme mukaan vaatimattomasti sanoen "loistavasti." Askeleet olivat syystäkin kevyet, sillä juuri ennen harkkojemme alkua sain kuulla saaneeni kesätöitä kotikaupunkini Op-Kiinteistökeskuksesta, jossa olin viime kesänäkin töissä. Voin siis huoletta nauttia tästä vaihtoajastani Tukholmassa. :)

Vasastaden

Frescati / Kampus
 Muuten, tällä viikolla tuli täyteen mun ja Tukholman eka kuukausi yhdessä! Suhteemme on jo nyt melko vakavaa, mutta tässä on hyvä edetä yksi päivä kerrallaan... <3

Kram,
Ninni :)

perjantai 13. helmikuuta 2015

Viikko 4: Tukholma ei ole sattumaa


Olen aiemmin tässä blogissa kertonut, mitä olen tehnyt minäkin päivänä. Nyt hiukan muutan tätä taktiikkaa, jotta saatte lukea ”monipuolisempaa” tekstiä. Muuten luvassa olisi ”Olin yliopistolla, kävin kaupassa, söin, luin” -lausetta aika usein... :D

Aloitanpa, mistäpä muustakaan, kuin opiskelusta. Maanataina ja keskiviikkona oli jälleen seuraavat oppituntimme. Viimeksi hehkutin kurssia ylipäätään, mutta saanen tällä kertaa hehkuttaa luokkahuonettamme. Okei: kuvittele kirjasto yhden huoneen kokoiseksi. Huoneen, jonka yhdellä seinällä on isoja ikkunoita ja muilla seiniillä on kirjahyllyt, jotka oikeastaan peittävät seinät lähes kokonaan. Huoneen keskellä on iso, pitkä pöytä, jonka ympärillä antiikkimaiset tuolit. Lisätään ajatusleikkiin akateeminen tunnelma, niin mielikuvasi vastaa meidän tämänhetkistä luokka! Voitte kuvitella, kuinka lumoutunut olin. Ja joo, luokkamme on oikeasti humanististen tieteiden kirjastohuone. 

Tällä viikolla keskityimme kahteen kirjaan, joita olivat Virginia Woolfin The Room of One’s own sekä Sue Ellen Casen Feminism and Theatre. Molemmat ovat feministisen kirjallisuuden merkkiteoksia. Keskustelimme mm. mitä feminismi on, mihin sitä tarvitaan ja miten se on näkynyt teatterihistoriasta. Woolfin kirjan haluan vielä ehdottomasti lukea suomeksi, sillä jotkin kohdat olivat todella lennokkaita.

Ne, jotka sanovat yliopisto-opiskelun olevan yhtä lukemista, niin kyllä, sitä se täällä Tukholmassa on. Mun kaltaiselle itsenäiselle teoriatyypille tämä opiskelutyyli sopii paremmin, mitä nyt hiukan enemmän kaipaisin kontaktiopetusta. Kun oppitunnit ovat keskellä päivää ja matka kestää puoli tuntia, en osaa aamulla keskittyä tekemään mitään hyödyllistä. Paitsi kerrata päivän oppitunnin aiheita ja syödä aamupalaa, joka omalla kohdalla on venähtänyt enemmän brunssin puolelle. 


Sosiaalisten iltatapahtumien osalta tämä viikko oli varsin hiljainen. Ulkona olin vain perjantaina Social Pub Night -tapahtumassa, jonka SUS (opiskelijayhdistyksemme) järjesti Södermalmissa Bunker Barissa. Pääsin sinne kätevästi bussilla suoraan täältä kotipysäkiltä. Kun tapahtuman nimi on Social Pub Night, voisi olettaa illan olevan rentoa istuskelua ja jutustelua. Ehei, väärä oletus. Kun astuin niin kutsutuun pubiin, huomasin astuvani paremminkin yökerhoon: Dj soitti musiikkia pikkasen liian kovalla, värikkäät valot vilkkuivat ja jokainen istumapaikka oli varattu. Se pieni vapaa tila, jota paikasta löytyi, oli tarkoitettu kulkemiseen tai tanssimiseen. Itse soluttauduin suomalaisten kavereitteni tanssipiiriin n. 50kr siiderin kanssa, joka oli ehkä parasta siideriä mitä olen koskaan maistanut. Tuo ilta oli hauska ja oli ihanaa vaihtaa kuulumisia tuttujen ihmisten kanssa.



Sunnuntain vietin täysin erilaisessa ilmapiirissä, kun menin vaihtareille ja vieraileville tutkijoille tarkoitettuun Tukholman Stadhusetin (kaupungintalon) esittelyyn. Menin sinne yksinäni, mutta sattumalta ranskalainen kurssikaverini ja hänen kaverinsa huomasivat minut ja liittyivät seuraani. Olisikin ollut aika tylsää olla siellä yksin, sillä tapahtuma oli enemmänkin promo Tukholmasta kuin Stadhusetista. Ja näimme muun muassa tällaisen pätkän: 


Infoilun jälkeen saimme Kultaisessa huoneessa ruokaa ja juomaa, jonka olemus siiderin ja oluen väliltä. Pöytiä ei ollut kovinkaan paljon, joten lautaseen sai halutessaan kiinnittää lasitelineen.




Kaupungintalolta kiirehdin yliopistolle Kårsbalettenin tanssiharjoituksiin. Olin noin kymmenen minuuttia myöhässä, mutta niin olivat kaikki muutkin. Lisäksi jouduimme odottamaan, että vartija tulisi avaamaan meille salin oven, joten oma myöhäisyyteni oli pieni murhe. Kun lopulta pääsimme sisälle, aloitimme uuden koreografian opettelun. Hyvästi perinteinen jazz, nyt vuorossa oli varsin yksinkertainen, latinolaishenkinen tanssi, jossa oli mies- ja naisroolit. Kun koreografimme näytti, että naiset saavat päällensä värikkäät (ja painavat) hameet, ilmaisin nopeasti haluavani naisroolin nappaamalla yhden hameista itselleni. Sen jälkeen aloimme harjoitella uutta, tähän mennessä ehdottomasti hauskinta tanssiamme, Tico Ticoa, jonka tulemme myös esittämään tämän kuun 28. päivä QORK- Tukholman opiskelijaorkesterifestareilla. Että ei paineita... :D




Liittyminen tanssiryhmään oli niin liikunnan kuin sosiaalisen minän kannalta erittäin hyvä juttu. Sosiaalinen puoli joutuu nimittäin koetukselle vaihdossa. Kun ei ole ennestään tuttuja, on pakko tutustua uusiin ihmisiin, mikä ei tietenkään aina huvita. ”Hi, Ninni, from Finland, an exchange student” –ilmaisua tuli toistettua ensimmäisten viikkojen aikana lukemattomia kertoja.  Se turhauttaa, kun samaan kotipuolessa on niin monia ihania ihmisiä, joille ei tarvitse selitellä mitään ja jotka ”riittäisivät.”

Ehkäpä ruotsalaiset ovat samoilla linjoilla tämän pienten piirien riittävyyden kanssa. Olen nimittäin huomannut, että ruotsalaisiin on vaikea saada syvällistä kontaktia. Mikäli et ole jonkun kaveri tai sukulainen, joudut näkemään todella paljon aikaa ja vaivaa tutustuaksesi paremmin. Se varmasti juontuu siitä, että ystävät (ja tietysti perhe) ovat hyvin kiinteitä kokonaisuuksia, joissa jokaisesta pidetään huolta. Asiat, kuten ruoka, keskenään tasan, mutta kuitenkin usein myös niin, että jotain jää yli.  Lisäksi jokainen odottaa aina vuoroaan. Se muuten näkyy myös ruotsalaisten jonottaessa busseille. Jos tulet täydennäköiselle bussipysäkille, menet jonoon odottamaan vuoroasi. Silloinkin, kun jono on 20 mertiä pitkä ja katoksessa olisi tilaa.

Vaikka ruotsalaisiin ”piireihin” ei pääsisi, ei tuosta ei kannata masentua. Vaihtarina kannatta kuitenkin oikeasti tutustua hyvin niihin ihmisiin, joiden kanssa opiskelee. Olivat he sitten ruotsalaisia, japanilaisia, puolalaisia, jne. Kurssitovereiden kanssaan on helpompi kaveerata, kun on jo yksi yhteinen tekijä. Omat kurssikaverini ovatkin tosi kivoja tyyppejä, ja koen, että olen jo nyt saanut tosi hyviä kavereita, ellen jopa ystäviä. :) 


Mitäpä muuta... Täällä oli talvi. Ja paljon lunta. Kylmä tuuli muutti asiaa välillä niin, että ulkona ei viitsinyt kovinkaan kauaa seisoskella. Siitä huolimatta kävin jälleen Nyckelvikenin puistossa lauantaina, jolloin aurinko onneksi paistoi. Oli hyvä käydä tuulettumassa ulkoilmassa kun on yrittänyt ymmärtää erästä opettajankin mielestä haastavaa artikkelia.



Viimeiseksi vielä mainitsen ruotsalaisten erään kuuman puheenaiheen: euroviisut. Tai Melodifestivalen. Ne ovat oikeasti todella iso juttu. Niitä ei voi välttää täällä mitenkään. Katsoimme Mirkan kanssa karsintoja, joista jatkoon pääsi euroviisufaneille tutut Eric Saade ja Jessica Andersson. 


Joo-o. Siinäpä oleellisimmat asiat. Vi hörs!

Kram, Ninni :)


Ps. Löysin maanantaina metroasemalta 20kr setelin. Nostin sen omaan taskuuni ihan innoissani. Suomalainen kurssikaverini Satu totesi, että joo, toi on niin suomalaista. Ruotsalaisethan vain kävelisivät ohitse. :D

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Viikko 3: Arki alkaa

Mistä tietää, että arki on alkanut? Siitä, ettet voi tarkkaan muista, mitä olet minäkin päivänä tehnyt eikä sinulla ole puhelimessa siitä enää todisteita.  Älkää huoliko, luvassa on silti ihan kohtuullisen pitkä teksti. :)

26.1. No jos kerran ilmaiseksi...


Tälle päivälle oli yksi tavoite: saada ilmaislippu City Hall Receptionille. Kyseessä on siis vaihtareille ja vieraileville tutkijoille tarkoitettu tutustuminen Tukholman kaupungintaloon.  Liput jaettiin klo 15-16,30 ensimmäisille jonossa. Itse menin jonottamaan klo 14.45, sen jälkeen Studenthusetille ilmestyikin niin pitkä jono, etten nähnyt sen päätä. Jonotettua noin puoli tuntia yhden 115 ilmaislipusta palasin kotiin. Illalla katsoimme Mirkan kanssa Guldbaggen 2015 –elokuvagaala, jossa elokuvat Turist ja Gentlemen olivat varsin voitokkaita. Ne pitää ehdottomasti käydä katsomassa tämän kevään aikana. :)


27.1. Ja, må han leva!



Vaikka sää oli inhottava, kävin jälleen Ica Maxissa kaupassa. Sää oli varsin loskainen, juuri sellainen mitä suomalaiset inhoavat kaikista eniten. Itsekin inhoaisin, ellen inhoaisi kovaa pakkasta vielä enemmän.

Illalla asunnossamme vietettiin peräti kahden eri henkilön synttärijuhlia, jossa oli Mirkan perhe paikalla. Synttärisankarien Tomin (Mirkan poika) ja Lindan (Mirkan toisen pojan, Kimin, vaimo) juhlissa (ruotsalaisittain kalas) laulettiin Ja, må han leva -onnittelulaulu, huudettiin hura-huudot ja syötiin venäläistä kinuskikakkua, rysk kolatårtaa. Nytpä voin sanoa olleeni kalaseissa! :D


28.1. Opiskelua, kiitos!

Vihdoin ja viimein oli vuorossa ensimmäinen oppituntini Tukholman yliopistossa. Muistin virkistykseksi ja ja ihan varmistukseksi, kurssin nimi on Performance Studies, focusing on Feminism and Gender (suomeksi suurin piirtein ja tylsästi Esittävän taiteen/teatterin tutkimus, keskittyminen feminismiin ja sukupuoleen). Olin ajoissa paikalla ja löysin luokkaan melko nopeasti. Päätin mennä saman tien istumaan luokkaan, jossa kaksi muuta tyttöä istui jo valmiina. Päätin reippaana kysyä toiselta tytöltä, voisinko hänen viereensä, samalla kurssilla kun kuitenkin olemme. Kysyin ensin ruotsiksi, mutta nopeasti korjasin että täällähän pitää puhua varmaan englantia, kun kurssi on englanniksi. Aloimme juttelemaan tyttöjen kanssa. Hetken juteltuamme kysyin, "Te puhutte ruotsia, niin te ootte varmaan täältä Tukholmasta?" Toinen tyttö vastasi kyllä, mutta toinen sanoi että ei, hän ei ole ruotsalainen. Hän tulee Suomesta. Wait, what? Ei oo totta,mäkin oon! Tuo hetki oli varsin häkeltävä, kuitenkin positiivisella tavalla. Me suomalaiset vedämme kai alitajuntaisesti toisia suomalaisia puoleemme. :)

Kerronpa sitten itse kurssista. Opettajamme Charlotte, tuttavallisemmin Lotta, on teatteritutkimuksen tohtori ja opiskellut muun muassa Yalen yliopistossa teatteria. Hänestä huokuvaa akateemisuutta voi vain ihailla. Kävelevä tietopankki, joka suhtautuu asioihin rauhallisesti ja lempeydellä.

Opiskelutyyli on täällä aivan erilainen kuin Suomessa (tai Vaasassa, siihenhän minä vertaan). Tällä kurssilla meille on listattu kirjat ja artikkelit, jotka pitää kurssin aikana lukea ja opiskella itsenäisesti. Jokaisella tunnilla käsitellään tietyt artikkelit keskustellen. Opettaja pohjustaa aihetta ensin itse, minkä jälkeen kysyy opiskelijoiden mielipiteitä ja ajatuksia. Avointa, pohtivaa keskustelua. Mutta mikä (ehkä) parhainta, keskustelut eivät vaikuta loppuarvosanaan. Se muodostuu "vain" kahdesta esseestä. Ensimmäinen essee on n. 5 sivun pituinen pohdiskelu tietystä artikkelista (minulla aiheena feminismi, teatteri ja psykoanalyysi). Toinen essee on teatterianalyysi joko oopperaesityksestä Written on the Skin  tai hiukan perinteisemmästä näytelmästä nimeltä Götgatan.  Teatteriesitykset ovat pakollisia ja ne pitää käydä katsomassa omalla ajalla ja rahalla.

Luennon jälkeen menin hetkeksi kotiin kurssista hurmioituneena ja kuvittelin viettäväni illan kotona. Sain kuitenkin Ingalta viestin, että lähtisinkö heidän kanssaan yliopistolle Gula Villaan (Keltainen talo, humanistien rakennus) istumaan iltaa. Toki, mitäpä sitä kotonakaan tekisi. Villalla joimme punaviinilasit (vain 30kr) ja juttelimme vaihtareiden kanssa, joista yhteen saksalaiseen olimme törmänneet jo aiemmin monta kertaa.


29.1. Suomalainen on hiljaa 




Pyykkipäivä. Onnistuin melkein pyykkäämään oikein, mitä nyt olin vahingossa laittamassa pyykkejäni kuivumaan väärään kuivauskaappiin. Onneksi vanhempi nainen pesutuvalla huomautti asiasta ennen kuin ehdin poistua pesutuvasta. Hetken päästä sama nainen jutteli erään miehen kanssa ruotsiksi asiasta x, ja tunnistin naisen ruotsin suomenruotsiksi. En kuitenkaan siinä vaiheessa viittinyt sanoa enää mitään. Olinhan niin vakuuttavasti hetki sitten puhunut ruotsia... :D

Olin muuten aika lailla kotona koko päivän lukemassa, mutta iltapäivästä hämärän hitaasti laskeuduttua kävin kävelemässä Nacka Strandilla. Voi että se onkin kaunis paikka valoineen!


30.1. Piirit pienet pyörii

Taidetta TSO:n tiloista

Koska suomalaisuudesta ei pääse eroon, siitä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti. Minulle vinkattiin useammasta suunnasta, että käy tutustumassa Tukholman suomalaiset opiskelijat –ryhmään. Tuttavallisemmin TSO:na kutsuttava ryhmä järjesti perjantaina Tervetuliasjuhlat, jonne sain mukaani myös Ingan ja Helmin. Ennen kuin menimme pirskeisiin, olimme tyttöjen opiskelijakämpässä Idunissa, sillä Ingalla oli pyykkivuoro, joiden kanssa pitää olla tarkkana.

TSO:n tiloissa meidät otti vastaan ryhmän puheenjohtaja, joka kyseli hiukan taustaamme. Sen jälkeen olimme omillamme. Kaikki juttelivat jo pienissä porukoissa, entisiä tuttuja kai? Pienen alkukankeuden jälkeen saimme vallattua istumapaikat, jolloin myös tutustuimme muihin opiskelijoihin. Yllätykseksi selvisi, että Tukholmaan ei loppujen lopuksi ole kovinkaan  vaikeaa (suhteellinen käsite, toki) päästä opiskelemaan ja että monissa pienissä jutuissa voi, öhmn, säästää. Yksi tällainen säästövinkki on tunnelbana-lippu: nuorelta näyttävän tyypin kannattaisi opiskelijalipun sijaan ostaa lapsilippu.

Niin ja mikä hauskinta, selvisi että minulla ja Ingalla on yhteisiä kavereita. Terveiset vaan Rautalammen tyypeille!

31.1. Waka waka, svenska!


Lauantaille oli spesiaalimpaa ohjelmaa, sillä Kårsdraget (eli se yliopiston viihdeorkesteri) järjesti yhteishenkeä nostattavat juhlat, joihin kuului myös tarjoilu. Osallistuja oli jaettu ennalta kahteen ryhmään, omani oli nimeltään Shakira. Tapasimme porukalla Dovas pubissa, jossa Helium-lempinimeä kantava nuori nainen antoi minulle turkoosin nauhan, ryhmämme tunnuksen. Shakira-ryhmämme muut jäsenet olivat ruotsalaisia, joten sain illan aikana varsinaisen tehokurssin kielestä.

Ilta tosiaan alkoi Dovas-pubista, jonne saapui Kårsbaletten koreografi Ida paperin kourassaan. Aivan ensimmäiseksi meidän piti vastata paperissa oleviin kysymyksiin, jotka liittyivät jollain lailla Afrikkaan. Tämän jälkeen meillä oli noin kaksi tuntia aikaa suorittaa tietyt tehtävät, joista piti ladata todistusaineistoa (valokuva tai videopätkä) suljettuun ryhmään Facebookiin. Tehtävät olivat seuraavat:
- auta vanhusta liikenteessä
-tienaa katusoitolla 20kr
- tanssi jenkkaa
- ota selfie patsaan kanssa
- matkusta bussilla nro 4
- kuvaa lyhyt kauhuelokuva
- saa verta
- löydä kookosmaitoa tetrapak-pakkauksessa
- tee hiuksiin letti (/lettejä)
- etsi alueen ainoa museo

Nämä tehtävät saimme varsin mallikkaasti suoritettua ja menimme tasan kuudeksi juhlapaikkaamme, joka sijaitsi kerrostalon kellarikerroksessa. Juhlat alkoivat alkumaljalla ja rapucocktaililla, jonka jälkeen saimme mielettömän hyvää afrikkalaistyylistä ruokaa ja viiniä orkesterin piikkiin. Vihdoin ja viimein sain kuulla myös pari juomalaulua, joista toinen alkoi suomalaisella säkeistöllä. Myöhemmin ilta jatkui livemusiikilla ja tanssilla.

Ja mikäli jota kuta kiinnostaa, niin molemmat ryhmät suoriutuivat tehtävistä yhtä mallikkaasti; tasapeli!


1.2. Vanha tekijä

Päivällä lukemista ja illalla tanssia Kårsbalettenissa. Oman typeryyteni takia myöhästyin hiukan treeneistä, mutta se ei onneksi haitannut. Mukana oli uusia jäseniä, joiden kanssa opettelimme samaa koreografiaa kuin viime viikolla. Olipa huvittava tunne, kun sain siirtyä eturivistä takariviin, koska tanssi oli mulle entuudesta tuttu. "You're one of us now", kuten jo muutaman vuoden ryhmässä tanssinut Helium totesi. Ja kyllä, tyttöä kutsutaan sillä nimellä.

***

Okej, sehän oli napakasti siinä!
Vi hörs!

Kram, Ninni :)